sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Ruosteessa

Melkein vuosi edellisestä blogitekstistä ja luultavasti yhdellä kädellä laskettavissa myös ne kerrat, kun olen kynsiä tuon jälkeen lakannut. Muu elämä, erityisesti uusi työ veivät ajan ja energia, joka ennen kului kynsien lakkaamiseen.

Into ja kiinnostus kynsiä kohtaan on nostellut taas päätään ja toivon, että vielä tuo lipastollinen lakkoja pääsee hyvään käyttöön. Olen viimeisen vuoden aikana kiinnostunut ehdottomasti enemmän myös muusta kosmetiikasta ja tuntuu, että meikit ovat vieneet suuren osan rahoistani viime aikoina. 

Sunnuntain kunniaksi päätin aukaista pitkästä aikaa lakkalaatikon ja kokeilla, miten kynsien lakkaaminen sujuu. Kyllä muuten huomaa, että todella olen ruosteessa. Periaatteessa kynsien lakkaaminen itsessään sujui pitkälti entiseen malliin, mutta koristeluiden ja värien yhdistäminen tuntui ylivoimaisen vaikealta, eikä lopputuloksesta tullut mitenkään ihmeellinen. Valitsemani leima oli selkästi liian hento tälle lakalla, eikä se sieltä sitten juuri erottunutkaan. 



Inspiraatio kirjoittamiseen oli kuitenkin pitkästä aikaa suuri ja ajattelin kaikista ongelmista huolimatta nämä täällä vilauttaa. Tästä suunta olisi vain ylöspäin, toivottavasti saisin tänne pitkästä aikaa hieman eloa!