tiistai 9. elokuuta 2016

Joskus näitäkin on kokeiltava

Tämä kynsillä nähtävä lakkaus oli erään surkean kynsipäivän tuotos - se on vaatimattomasti kolmas kynsille päätynyt lakkaus. Olisin ehkä heittänyt jotain seinään, jos näiden kanssa olisi ollut yhtä vaikeaa kuin kaiken muun, mutta ilokseni siihen ei sentään tarvinnut ryhtyä. 

Olen aina kokenut siirtokuvat jostain syystä vaikeiksi(eikö olekin loogista lähteä näillä leikkimään, kun mikään muukaan ei ole onnistunut??) ja kenties sen takia nämä MILVin kokokynnensiirtokuvat ovat jääneet laatikon perukoille unholaan. 
 
Olin lakannut pari tuntia aiemmin kynsille pari kerrosta Gina Tricotin Whitea. Senkään kanssa ei tahtonut onnistua, mutta en sitten enää kolmatta kerrosta halunnut lisätä. Tuota epätasaista pohjaa sitten piti jollain lähteä peittämään.



Olisin halunnut laittaa kynsille eri arkin siirtokuvat, mutta kyseistä, kesäisempää arkkia ei löytynyt mistään. Olin kuitenkin päättänyt, että nyt näitä kokeilen, joten tämä hieman tummahkot kukkakuvat päätyivät kynsille. 


Pääsin siirtokuvien kanssa ihmeen helpolla, kuvat ovat sen verran ohuita, ettei niiden ryppyyntyminen pahemmin jää näkyviin. Kuvien leikkaaminen kynnen kokoon sopivaksi oli melkoisen hankalaa suurilla keittiösaksilla, pienempien ollessa hukassa.. Muutenkin sopivan koon arvioiminen oli itselleni todella hankalaa. Muotoilin siirtokuvat kuitenkin ennemmin hieman liian suuriksi, sillä ylimenevien siirtiminen siveltimellä oli kohtuullisen helppoa. 


MILVin kokokynnensiirtokuvia löytyy vielä useampikin arkki ja ehkä tämän ensimmäisen kokeilun jälkeen niihin on taas hieman helpompi tarttua - näiden kanssa saa kohtuullisen helpolla näyttävät kynnet. Kannatti uskaltautua kokeilemaan!

10 kommenttia:

  1. Milvit on kivoja. Tykkään kun on niin monia eri aiheita ja realistisia kissa- ja koirakuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niissähän olis vaikka mitä.. Rn vaan ol kamalan monta arkkia viitsiny ostaa kun nää edellisetkin on olleet käyttämättöminä. Jospa tästä vähän sais inspistä käyttää näitä useammin.

      Poista
  2. kiva kuvio :) mä en kyllä yhtään osannut milvejä käyttää, tai siis, kun mulla on niin superpienet kynnet niin ne oli ihan liian jättikokoisia! Esim kokeilin halloween-aiheisia milvejä kerran, eikä ykskään kuvio mahtunut kokonaisena kynnelle haha. Näytti tyhmältä kun ei edes kokonainen kurpitsa tai kissa näkynyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienikyntiselle varmaan on vähän hankala löytää sopivia kuvioita, omillekin kynsille sain näitä kuitenkin pienentää ihan reilusti.. Ne sais tehdä paria eri koko niinkuin MoYou London leimauslaatoissa 😄

      Poista
  3. Nää on tosi kivat kyllä! Mä en oo näitä Milvin kokokynnenkuvia vieläkään hirveästi käyttänyt. Monet tuntuu näitä kyllä rypyttömänä kynsille saavan. Täytyis itsekin vain rohkaistua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jää niidenkin kanssa toki jonkin verran ryppyjä, mutta ne ihmeen hyvin katoaa tuonne. Siirtis on kai sen verran ohut, että se ei jää yhtään häiritsevästi näkyviin. Itsellä meinaa olla näiden kanssa monesti aika korkea kynnyt, siirtikset on varmaan se melkein vaikein tartuttava.

      Poista
  4. Miusta MILV:t on helppo käyttöisiä, ei ole vielä tullut yhtään taistelua eteen niiden kanssa :D
    Ja miulta löytyy samainen arkki, odottelee vaan kynsille pääsyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla ei varsinaisesti kovin monista kokokynnensiirtiksistä oo kokemusta, mutta nää on ehdottomasti olleet ne helpoimmat. Eiköhän niihin tuu taas tartuttua vähän helpommin, kun tää meni näin kivuttomasti..

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kukkakuviot on vaan kerta toisensa jälkeen kivoja :)

      Poista