tiistai 1. marraskuuta 2016

Nysät messukynnet

Kynnet tosiaan kokivat edellisen lakkauksen kanssa täydellisen kuoleman. Oikean käden kynnet olivat olleet jo hetken aikaa lyhyemmät, mutta kuvauskäden olin pitänyt hieman pidempänä. Nyt kuitenkin tuli eteen pakkolyhennys kaikille, kun vasemman etusormen kynsi katkesi aivan juuresta. Oikeastaan olen suorastaan tyytyväinen, että sain kimmokkeen lyhentää nämä vihdoin, lyhyet ovat ihan virkistävää vaihtelua.

Picture Polishin Saphira oli odotellut pöydällä kynsille pääsyä pari viikkoa, joten lakan valinta ainakin oli helppoa. Ja niin oli kyllä lakkaaminenkin, sillä näiden nysien peittäminen onnistui melkein yhdellä kerroksella. Kuitenkin syvemmän lopputuloksen saamiseksi lakkasin toisenkin. 




Nimettömän kynnellä on kaksi kerrosta OPIn This Gown Needs a Crownia, jonka lakkasin ajatuksena leimata sen päälle jotain sinistä. Sopivaa sinistä leimauslakkaa etsiessäni kuitenkin keksin, että voisihan sitä joskus leimata jollakin aivan muullakin. Päädyin siis testaamaan, miltä näyttäisi punertava leima sinisen lakan rinnalla. Leima on Über Chicin laatalta 4-02 ja leimauslakkana Color Aliken Sunset. 


Tämäkin lakkaus viihtyi kynsillä lopulta reilun viikon ajan, joten ilmeisesti se oli mieleinen. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin tuo leiman väri toimi - mukavaa vaihtelua.

 

4 kommenttia:

  1. Ihana Saphira ja minusta tämä lyhyempi malli sopii sulle tosi hyvin, eivät näytä nysiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan opinu tykkäämään kynsistäni lyhyinäkin, vaikka jossain vaiheessa lyheneminen oli ihan katastrofi.. Vieläkin se vaatii hetken totuttelun alkuun, mutta nopeasti se outous menee ohi.

      Poista
  2. Ihana väriyhdistelmä! Ja nysätkin on nätit, vaikkei edes älyttömän lyhyet ole :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se toimi yllättävän kivasti onneksi! Ne oikeastaan näyttää yllättävän pitkiltä kuvissa, vaikka olivat viilattu käytännössä niin lyhyeksi kuin on mahdollista.. Kivaa vaihteluahan nää vaan on :)

      Poista