keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Sydämellistä

Moi kaikille! Täällä kirjoittelee hieman väsyneen puoleinen ihminen, mutta yritetäänpä silti saada näytille kynnet viime viikolta. Aloitin viime viikolla uudessa työpaikassa, mikä on vaatinut hieman veroaan yhdistettynä tähän yleiseen pimeyteen. Tällä viikolla on kuitenkin jo helpottanut, joten eiköhän tämä vielä iloksi muutu. 

Kynnet ovat pysyneet edelleen aivan minimitassa, eikä muutosta taida olla näkyvissä. Lyhyet kynnet olivat kuitenkin Picture Polishin Gracen kanssa ehdottomasti positiivinen asia, sillä näille riitti kaksi kerrosta, pidemmillä olisi varmasti tarvinnut ainakin yhden lisää. 



Olin päättänyt jo etukäteen, että Grace on yhdistettävä Picture Polishin New Yorkin* kanssa. Yritin itse asiassa tehdä näillä jo parisen viikkoa sitten liukuvärin, mutta siihen Grace ei oikein soveltunut. Otin esille syötävän suloiset RockNailStarin sydänvinyylit, joiden päälle lakkasin yhden kerroksen New Yorkia. New York näytti jännästi aivan eri väriseltä Gracen kanssa kuin yksinään, selkeästi vaaleanpunaisemmalta, vähemmän murretulta sävyltä.


Tämä lakkaus on vielä tällä hetkelläkin kynsillä, viikkoa myöhemmin, kohtuullisen hyvässä kunnossa. Nyt voisi kuitenkin olla vihdoin aika vaihtaa tilalle jotain uutta!

*Saatu CesarsShopista.

6 kommenttia:

  1. Ihana Grace <3 Se saapui mulle itse asiassa vasta eilen, mutta ootan jo innolla sen testaamista!

    VastaaPoista
  2. Kylläpä on suloinen lakkaus <3 Ja todella söpöiltä näyttää tällaiset lyhyemmät kynnet vaaleanpunaisina, oi voi sentäs! :D ♥

    VastaaPoista
  3. Kiva lakkaus! Onpa tosiaan jännä, miten erilaiselta tuo New York näyttää Gracen rinnalla. Mulla on nää molemmat lakat myös, mutta en oo tajunnut niitä yhdistää, täytyypä ehkä kokeilla jossain kohtaa.

    VastaaPoista
  4. Tosi osuva postaus koska mietin just eilen Gracea sekä New Yorkia ja kuuklailin niitä josko ne pitäs hommata! Tosi upeet myös yhdessä, kiva lakkaus :)

    VastaaPoista