tiistai 5. toukokuuta 2015

More To Explore

Nyt on kyllä postaustahdista lipsuttu ihan kunnolla, nyt pitää yrittää kunnostautua tällä osa-alueella. Toivottavasti koko kevään vaivannut sairastelu alkaisi olla takana päin ja energiaa löytyisi myös kynsijuttuihin. Kynnet ovat toki olleet koko ajan lakattuina, mutta samoilla lakkauksilla on helposti vierähtänyt viikko kerrallaan. Uusia lakkoja olisi melkoinen määrä odottamassa kynsille pääsyä.

Näistä uutukaisista pääsi tällä kertaa kynsille China Glazen More To Explore, jonka tilasin hieman epäilevällä mielellä. Vastaavat sävyt ovat perinteisesti olleet itselleni melko vaikeita ja jääneet käyttämättä pidemmän päälle. Tämä kuitenkin nyt jostain syystä hurmasi minut täysin, enkä vielä viikon jälkeen meinaa malttaa sitä poistaa kynsiltä. Ensimmäisellä kerroksella tämä lakka yllätti todella positiivisesti hyvällä peittävyydellään ja levittyvyydellään. Odotin toisen kerroksen peittävän, mutta vielä kolmaskin oli tarpeen. 


Keskisormen kynnellä on ensin kerros OPIn Love.Angel.Music.Baby:a ja sen päällä kaksi kerrosta Pipe Dream Polishin Champagne Kisses hologlitterlakkaa. Nimettömän leima on Uber Chic Beautyn 1-03 -laatasta China Glazen 2030:llä leimattuna. 


Näillä tosiaan on menty nyt jo viikkoa ja vieläkin huomaan jatkuvasti ihastelevani More To Exploren kaunista väriä, ihana!

18 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä ihana lakka ja yksi mun kevään lemppari lakkahankinnoista. Kauniit kynnet olet tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä poikkeuksellisen kaunis yksilö, ihana <3 Kiitos!

      Poista
  2. Mahtavan upeat! Tuo lakka on niin ihanan värinen. :)

    VastaaPoista
  3. Ihana lopputulos! Tuo lakka kyllä kannattaa omistaa, on se sen verran ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Belegwen <3 Ei kyllä tarvinnut sen hankintaa katua ja koostumuskin oli parempi kuin uskalsin odottaa.

      Poista
  4. Ihana lakka ja tosi kaunis lakkaus!

    VastaaPoista
  5. Oih vitsit, todella kaunis lakka ja lakkaus! Suorastaan hurmaava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nena <3 Kiva kuulla, että nämä toimi muidenkin silmissä :D

      Poista
  6. Ihanat !! Mä ihastuin kanssa tohon lakkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joku tuossa oli sellainen, että se iski ihan täysillä, todella kaunis tapaus :)

      Poista