maanantai 6. huhtikuuta 2015

Born Pretty Store

Todella pitkällisen harkinnan jälkeen suostuin lopulta pienimuotoiseen yhteistyöhön Born Pretty Storen kanssa, joten täälläkin tullaan jatkossa näkemään joitakin testituotteita. Olen muutaman kerran aiemmin tilannut kyseisestä verkkokaupasta kynsien koristelutarvikkeita hyvin kokemuksin. Kuitenkin BPS:n leimauslaatat olivat se lopullinen juttu, joka herätti kiinnostukseni. Yhden leimauslaatan tilasin itse jokunen kuukausi sitten ja yhden sain testiin, mutta siitä enemmän toisella kerralla. 

Ensimmäisenä saamistani testituotteista kynsille pääsi hieman yllättäen pitsisiirtokuvat. Olen yleensä hieman laiska käyttämään siirtokuvia, mutta niiden suhteen pitäisi ehdottomasti ryhdistäytyä, sillä valittavana(jo ihan omissa kätköissä) on ihan hurja määrä erilasia vaihtoehtoja. 



Born Pretty Storen siirtokuvat olivat ehdottomasti toimivuudeltaan positiivinen yllätys. Aiemmin minulla on ollut sieltä ostettuna hopeisia siirtokuvia, jotka eivät muistikuvieni mukaan ole olleet kovinkaan ihmeellisiä. Nämä kuitenkin irtosivat todella helposti taustapaperistaan, eivätkä tarranneet kynteen liian nopeasti. Aivan suoraan en niitä siltikään saanut, mutta se luultavasti johtuu enemmän omista taidoistani. Melko ohuita nämä ovat materiaalilta, minkä takia sain pari pari siirtokuvaa rypistymään ja jouduin laittamaan uudet tilalle. 


Siirtokuvien alla on Picture Polishin Electric Dream, jota on kaksi kerrosta OPIn Hey Babyn päällä. Olisin varmasti pärjännyt muutenkin kolmella kerroksella Electric Dreamia, mutta ihan toimiva ratkaise oli tämäkin.


Sain Born Pretty Storelta vielä lukijoille jaettavaksi alennuskoodin: EMAK31, jota käyttämällä saa kaupan valikoimista kymmenen prosentin alennuksen. Tämä onkin varmasti jo tuttu juttu monesta muusta blogista. Koodi löytyy myös  sivupalkista.

12 kommenttia:

  1. Onpas ihanat pitsikuviot! <3 Nätti kokonaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo siirtokuvat oli miun mielestä jotenkin tosi sievät :) Kiitos!

      Poista
  2. Tosi kauniit kynnet! Nuo siirtikset on aivan ihastuttavat :)

    VastaaPoista
  3. Mustat pitsisiirtikset sopivat kuin nakutettu pinkin lakan päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta ja pinkki on jotenkin vaan niin luotettava yhdistelmä! Kiitos :)

      Poista
  4. Kaunis lakkaus! Vitsit toi lakka on upee. Nyt ehkä vähän kaduttaa ku kerran meinasin tuon tilata, mut viime tipas karsein sen pois :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo on kyllä kaunis, vähän kuin Strawberry Fields mutta pienellä ihanalla lisällä. Joku on aina jätettävä pois, mutta onneksi ehtii myöhemminkin! :)

      Poista