torstai 16. huhtikuuta 2015

Smile. A Little Bow. And a Wave

Seuraava Foxy Paws piti saada pikaisesti kynsille ja jopa hieman yllättäen Smile. A Little Bow. And a Wave oli kahdesta vaihtoehdosta se, joka kynsille valikoitui. Lakka nimittäin ei ole varsinaisesti kovinkaan keväinen tapaus, mutta muutoin todella kaunis. Lakka on julkaistu viime vuoden loppupuolella, mikä lienee selittää asiaa aika paljon. Tätä lakkaa ei sitten lopulta tullut ollenkaan Mi Nailsille myyntiin, mutta sain sen silti valita testattavaksi Mi Nailsilta

Ensimmäisellä kerroksella Smile. A Little Bow. And a Wave vaikutti todella ohuelta ja hetken jo ehdin epäillä sen peittävyyttä. Lopulta lakka peitti kyllä kolmella kerroksella, mistä pieni miinus. Itseäni ei tosin juurikaan häiritse kolmen kerroksen lakkaaminen, mutta monelle se tuntuu olevan kynnyskysymys. Kynsillä yllätyin iloisesti, sillä tästä paljastui omaan silmääni yllättäen pienoinen pinkki shimmer voimakkaan kultaisen lisäksi, jota on todella paljon. 


Sain viime viikon loppupuolella vihdoin reilut pari kuukautta odottelemani ÜberChic Beautyn leimauslaatat. Osallistuin surullisen kuuluisaan Pauliinan tekemään kimppatilaukseen kimppatilaukseen. Jos asia ei ole tuttu ja kiinnostaa lukea tarkemmin, ainakin Sissi ja Pauliina ovat asiasta avautuneet tarkemmin. Vaikka ärsytys oli melkoisen suuri vielä siinäkin vaiheessa, kun sain laatat käsiini, oli niitä ehdottomasti päästävä kokeilemaan mahdollisimman pian.


Kokeilin muutamaa kuviota eri laatoista ja sentään ne tuntuivat toimivan moitteetta, ainakin tähän asti. Ensimmäinen kynsille päässyt kuvio on laatasta 1-02, joka oli yksi ensimmäisistä kuviosta, joihin näissä laatoissa ihastuin. Vaikka kuvio peittää jonkun verran, jäi kaunis lakka näkymään myös todella kauniisti.


Smile. A Little Bow. And a Wavea ei tosiaan ole Mi Nailsilla saatavissa, mutta muita merkin lakkoja on vielä muutamia myynnissä ja toivottavasti lisää tulee jossain vaiheessa. Muiden kynsillä olen näitä ihaillut tässä ja pari uutta houkutusta ole jo onnistunut löytämään.

4 kommenttia:

  1. Kaunis lakka ja nimi uppoaa ihan kympillä, onhan Love Actually yksi lempparikomedioistani. :) Tosi hieno tuo leimakuvio ja upeasti leimattu taas kerran! :)

    VastaaPoista
  2. Voisin kirjoittaa ihan tismalleen saman kommentin kuin Annie, joten tyydyn laiskana viittaamaan siihen: samat sanat! :)

    VastaaPoista