tiistai 16. kesäkuuta 2015

All things coral

Olen systemaattisesti viime kuukausina hamstrannut itselleni kaikki mahdolliset eri koralliset lakat siinä toivossa, että ne olisivat edes hieman toisistaan eroavia. Kyllähän niistä pieniä eroja toki löytyy, mutta rehellisesti sanottuna en varmastikaan niitä ihan kaikkia todellakaan tarvitsisi. Viimeisimpänä tämä koralliin hurahtamiseni sitten ulottui siihen pisteeseen, että ostin värissä myös kengät ja laukun. Nämä kynnet on lakattu laukun oston jälkifiiliksissä, kun hiihtelin kerrostalokaksiotamme ympäri korkkarit jalassa ja laukku olalla. Hulluko muka? :D

 Essien Stones n' Roses oli sopivasti kokeilemattomana ja oli juuri sopivan värinen. Lakka oli koostumukseltaan mukavan pigmenttistä ja levittyi hyvin ja tarkasti Essien kapeammalle siveltimellä. Jostain syystä olen nyt kuitenkin viime aikona saanut käytännössä kaikki Essieni kuplimaan jostain syystä, niin tämänkin. Mielestäni tätä ei ole muiden merkkien lakkojen kanssa tapahtunut, joten saatan päätyä syyttämään tuota sivellintä ongemasta. Luultavasti levitän sillä jotenkin liian paksun kerroksen, mikä saa aikaan kuplimisen tai vastaavaa.


Laukun kullanväristen yksityiskohtien inspiroimana kynsille piti ehdottomasti saada myös kultaista. Valitettavasti kultainen tekstuurilakkani oli viimeisimmän unohduksen seurauksena reilun parinsadan kilometrin päässä toisella paikkakunnalla ja oli tyydyttävä jälleen Essien Beyond Cozyyn, joka ei sopinut lisättyjen niittien väriin ollenkaan. Luonnossa väriero ei tosin pistänyt silmään läheskään yhtä pahasti kuin näissä kuvisssa. Tai sitten en vain jaksanut välittää asiasta uusien innostuksessani.



Keskisormen kynnellä nähdään jälleen vähemmän yllättäen Gina Tricotin White. Edellä mainitun unohduksen seurauksena kotoa löytyi tosin vain iänikuisen vanhan pullon pohjat ja lakkaaminen ei todellakaan ollut mitään herkkua. Sain kuitenkin jotenkuten kaksi kerrosta riittämään ja lopputuloskin oli melkein tasainen. Tein dotting toolilla ja Stones n' Roses'lla kukkia, joiden keskelle lisäsin Born Pretty Storesta testiin saamiani mininiittejä/metallisia helmen puolikkaita. Kooltaan nämä olivat ihanan pieniä, mutta olisivat saaneet olla littanampia, nyt ne jäivät turhan paljon tuntumaan kynnelle. Pakkauskoko oli muutenkin harmittavan pieni, näitä taisi olla pussissaan vain 20 kappaletta, joilla ei juuri juhlita. Ehkä jatkossa täytyy tyytyä ihan tavallisiin niitteihin.



Born Pretty Storesta saa tutusti ylimääräisen 10% alennuksen käyttämällä koodia EMAK31. 

10 kommenttia:

  1. Näistä tykkään! Eikä ihme, sillä samanlaisia on tullu tehtyä useampiakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tällaset on ihanan helppoja, just sopivia kun täytyy saada kynsille jotain nopeeta, mutta nättiä.

      Poista
  2. Onpas söpöset kynnet!

    Mä en oo mikään suurin korallinen ystävä, mutta hommasin kanssa tämän Essien lakan (jota en ole kylläkään vielä käyttänyt). Pientä koralli-innostumista on siis ollut havaittavissa.. Ehkä juuri kultaisen värin kanssa yhdistettynä, kuten sulla, voisi toimia hyvin omillakin kynsillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Se on ollut aika hittiväri viimeisten vuosien aikana, taisin itsekin herätä siihen vähän myöhässä, kun esimerkiksi tuo laukku on jo ihan viime vuoden juttu, mutta taitaa olla kynsirintamalla vielä aika pinnassa. Melkein voisin olla koko ajan korallisilla kynsillä :D

      Poista
  3. Kaunis lakkaus, tosi söpöt noi kukkaset :)

    VastaaPoista