maanantai 20. heinäkuuta 2015

Mustavalkoiset kynnet Color Alike -leimauslakoilla

Törmäsin Facebookissa Naiskauneus-verkkokaupan sivuilla uusiin Color Alike -leimauslakkoihin ja uteliaisuus ja kokeilunhalu veivät voiton ja tilasin yhteensä viisi merkin leimauslakkaa kokeiluun. Itselläni on mahdollisuus noutaa tilaus kaupan noutopisteestä, joten vältin myös postikulujen maksamisen. Tällä kertaa kokeiluun pääsivät musta ja valkoinen, muut joutuvat odottamaan loman jälkeistä aikaa.

Halusin kokeilla lakkojen peittävyyttä, niinpä valkoista piti testata ehdottomasti mustan päälle. En ole varmaan koskaan aiemmin tehnyt täysin mustavalkoisia kynsiä, joten sellaiset piti vihdoin näiden kanssa väsätä. Pikkurillin ja etusormen kynsillä on kerros Essien Licoricea ja muilla kynsillä on tietenkin Gina Tricotin White. 


Leimaukseen käytin MoYou Londonin Pro XL 13 -laattaa ja luonnollisesti Color Aliken lakkoja leimauksessa. Kuviot nousivat leimasimeen mainiosti ja siirtyivät myös kynnelle oikein hyvin. Valkoisen sain kuvion hieman paksummissa osioissa hieman leviämään, mutta erityisesti ohuemmat kuviot siirtyivät todella tarkasti. Kumpikaan väri ei levinnyt päällyslakkaa levitettäessä, vaikka en edes antanut kuvioiden olla kovinkaan pitkään ennen päällyslakan lisäämistä. Musta lähti myös kynsinauhoista irti ilman ongelmia, mikä saattaa mustien pigmenttisten lakkojen kanssa olla ongelmana.



Mustan ja valkosen leimauslakan etsimisessä on itselläni ollut hieman samanlainen prosessi kuin monesti täydellisen pikakuivattajan kanssa. Olen kokeillut monta eri vaihtoehtoa ja nämä ainakin ensimmäisen käyttökokemuksen perusteella ovat varteenotettava vaihtoehto jatkuvaan käyttöön. Ensimmäisellä kokeilulla en ainakaan löytänyt mitään valittamisen aihetta näistä, tosin en ole ehtinyt vielä kokeilla näitä kovinkaan monella laatalla.

Miehellä alkaa virallisesti tänään kesäloma ja tulen olemaan sen seurauksena seuraavat kolme viikkoa pääasiallisesti reissun päällä. Jottei blogi nyt kuitenkin täysin hiljenisi, olen ajastanut kolmelle seuraavalle viikolle postaukset maanantaille ja tostaille kello 7. Ajattelin samalla kokeilla hieman eri päiviä postausten julkaisemiselle, elokuun puolen välin jälkeen voi taas katsella uudelleen, miten jatkossa. Kommentteihin yritän vastailla kuitenkin mahdollisuuksien mukaan! 

10 kommenttia:

  1. Hitsi! Jo kolmas blogi tälle aamulle kun näitä leimauslakkoja hehkutetaan... En kohta enää kestä vaan pitää tilata itsellekin testiin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups, sattupa hassusti samalle päivälle! Mutta on ne sen verran hyvin toimivia, että voin suositella, jos vaan väreille on tarvetta!

      Poista
  2. Kauniit! Ja oikeasti samansävyiset musta ja valkoinen kumminkin päin, se on harvinaista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näyttivät kyllä kynsillä tosi hyvältä, varsinkin tuo valkoinen yllätti!

      Poista
  3. Mä NIIIN haluan mustavalkoiset kynnet! Onneksi mulla on nää kaksi ihanaa leimauslakkaa niin pääsen toteuttamaan haaveen. Ihan mieletöntä miten nämä sävyt toistuvat niin hyvin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustavalkoista pitäis saada useammin kynsille, aina yhtä tyylikästä <3

      Poista