Aloitin lakkaamalla ensin kynsille kaksi kerrosta Essien Urban Junglea. Kynnet saivat kuivua rauhassa sillä aikaa kun näpersin decaleita leimasimille. Nyt ainakin oli hyötyä siitä, että olen kerännyt itselleni kaikki mahdolliset leimasimet, joiden avulla sain tehtyä useammin decalin kerralla. Muuten yhteensä kahdeksan kynnen tekemisessä olisi mennyt ikä ja terveys. Ongelmana tosin oli se, etten saanut kuviota nousemaan laatalta kunnolla kuin yhdellä leimasimella. Väritin leimoista siinä olleet kukat Foxy Paws Bailandolla ja lisäsin suoraan leimasimen päälle kerroksen Urban Junglea. Aiemmin olen tehnyt tämän kirkkaan lakan avulla, mutta tavallinen värilakka toimi oikeastaan paremmin. Decalista tuli selvästi joustavampi ja se tarttui paremmin kynnelle ilman ylimääräisten lakkakerrosten lisäämistä. Myös ylimääräisten lakkojen siistiminen oli uskomattoman helppoa.
Aivan kaikkia kynsiä en halunnut samanlaisiksi, joten lakkasin pikkurillien kynnet Bailandolla pieneksi piristykseksi. Bailando on aiemminkin päässyt kynsille muistaakseni yksivärisessä lakkauksessa, josta ei ole kuvallista aineistoa. Se on väriltään melko ärtsy, käytännössä neon kauniilla holoefektillä, täydellinen peittävyys tuli muistaakseni kolmella kerroksella.
Kuvien pariin ehdin valitettavasti vasta siinä vaiheessa, kun olin ehtinyt poistaa lakkauksen kynsiltä. Kynnet näyttivät valitettavan epäsiisteiltä kuvissa, niiden pinnalla on ilmeisesti jäänyt öljyä. Joka tapauksessa pidin näistä kynsistä todella paljon, ne viihtyivät kynsillä useamman päivän. Nyt täytyy ehkä keksiä tuolle laatalle jotain muutakin käyttöä, on siinä onneksi muitakin hienoja kuvioita.
Leima on kyllä just eikä melkeen luotu decaleja varten. Upeudet <3
VastaaPoistaTätä varmaan joutuu käyttämään samassa tarkoituksessa uudestaankin joskus <3 Kiitos!
PoistaTuo leima on kyllä aivan ihana ja olenkin samaisen kuvan takia pohtinut laatan tilaamista. Aivan ihana, niinkuin koko tämä lakkaus :)
VastaaPoistaTuolla laatalla kyllä oli tosiaan tosi kivoja muitakin kuvioita sitten lopulta, onneksi. En voi muuta kuin suositella! Kiitoksia, Maiju <3
Poistabailando on kyllä herkku <3
VastaaPoistaSe on kyllä ihana, tykkään siitä kynsillä vielä enemmän kuin pullossa.
PoistaIhan törkeen hienot! Mua masentaa tää leimadecal-tekniikka, kun eka yrittämällä se onnistu tosi hyvin ja sen jälkeen ei ookaan onnistunu kertaakaan. Perkele :D
VastaaPoistaKiitoos! <3 Miulle näiden kanssa alottaminen on aina kamala kynnys, mutta ihmeen hyvin oon käytännössä jokaisella kerralla onnistunut.. Pitäis vaan jaksaa tarttua vähän useammin toimeen. Ei muuta kuin kokeilemaan :)
PoistaVau, tosi upeet! Mä niin tarviin ton laatan :D
VastaaPoistaKiitos! Ehdottomasti tarviit, se on ihana :)
Poista