maanantai 12. lokakuuta 2015

Cosmic Queen

Nyt mennään melkoisen yksinkertaisella linjalla, mutta lakat ovat sitäkin näyttävämmät. Näihin oli tarkoitus ehtiä lisäämään jotain, mutta reilun viikon ne joutuivat olemaan kynsillä ilman mitään lisiä. 

Kynsillä pääosassa on Picture Polishin Cosmos, joka näyttää kuvissa ilokseni aika paljon paremmalta kuin edellisellä käyttökerralla. Taisin kiireessä lakata sitä kaksi kerrosta, mutta täydellinen peittävyys olisi vaatinut vielä kolmannen. Pakko myöntää, että asia hieman häiritsi koko sen viikon, kun lakat olivat kynsillä, mutta en ehtinyt tekemään asialle mitään. Vuoden vanhan pikkumiehen perässä juokseminen vei aika tehokkaasti tädistä mehut! :D


Nimettömien kynsillä on F.U.N. Lacquerin Queen*, jota lakkasin tällä kertaa kolme kerrosta kynsille yksinään. Edellisellä kerralla kerrostin sen toisen lakan päälle, mikä hieman kadotti lakan kauneutta. Näin lakattuna se pääsi mielestäni paljon paremmin oikeuksiinsa. 


Kaikessa yksinkertaisuudessaan nämä olivat lopultakin aika kivat, vaikka se alunperin suunnitelmissa ollut hopeinen leimaus olisi varmaankin näyttänyt aika hyvältä. Seuraavalla kerralla pitää.

 These nails were supposed to have something added to them at some point but unfortunately I didn't have the time to do it. They were on my nails for seven or eight days like this. Though these have nothing special to them, the polishes are pretty so they deserved a post. The blue is Picture Polish Cosmos and the silver is F.U.N. Lacquer Queen*. Cosmos is two coats but it would have been better at three. Queen is two or three coats of simple perfection - so pretty!

*Saatu CesarsShopista/ received for review 

12 kommenttia:

  1. Yksinkertaiset, mutta ehdottomasti kauniit kynnet! :>

    VastaaPoista
  2. Ihanat! Jos on näinkin hienot lakat kyseessä niin ei haittaa yhtään jos koristelut jää pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Nuo lakat on kyllä molemmat niin nättejä, ihan huippuyksilöitä!

      Poista
  3. Kauniit kaikessa yksinkertaisuudessaan :)

    VastaaPoista
  4. Joskus yksinkertaisuus vaan on parasta :) Näissä kynsissä se toimii, kun lakat itsessään ovat jo niin upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vähän jäi tosin kaivelemaan, että miltähän joku kivan hento hopeinen leimaus olisi näyttänyt tuon sinisen päällä. Ehkä pitää vielä joku kaunis kerta kokeilla..

      Poista
  5. Järkyttävän upeet lakat♥ Mä ehkä tarvin ton Queenin vaikka mulla on jo 24 karat diamond :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on! Ihan erilaisethan ne onkin.. kyllä tää pitää ehdottomasti omistaa <3

      Poista
  6. Upeat nämä on tällainkin, välillä vähemmän on enemmän :) ♥

    VastaaPoista