perjantai 2. syyskuuta 2016

RockNailsStar

Pitkästä aikaa päästään taas kynsien pariin. Edelliset pari viikkoa on menneet reissatessa ja käsien ihon huonoa kuntoa surkutellessa. Jospa tästä taas kuitenkin pääsisi vähitellen lakkaamisen tahtiin. 

Kävin hakemassa Helsingin reissulta hieman inspiraatiota lakkaamiseen Cesarsin myymälästä. Ostokset jäivät itsessään todella pieniksi, mutta pari mielenkiintoista juttua tarttui mukaan. Sain kokeiltavaksi parit erilaiset RockNailStarin vinyylit, jotka olin ostamassa joka tapauksessa. Niistä halusin ensimmäisenä kokeilla Cyclones-vinyylejä*. 

  
Lakkasin ensin pohjalle kolme kerrosta F.U.N. Lacquerin Queenia*, joka ei millään halunnut tarttua ensimmäisellä kerroksella aluslakkana olleen Üntin peel offin päälle. Muistaakseni olen aiemmin sen kanssa selvinnyt kahdella kerroksella, mutta nyt kolmas oli aivan välttämätön. 



Vinyylien kanssa halusin mennä kohtuullisen yksinkertaisella linjalla ja pääasiassa kokeilla vinyylien toimivuutta. Laitoin eri kokoisia vinyylejä vähän miten sattuu jokaiselle kynnelle ja töpöttelin ensin meikkisienellä pari kerrosta Kikon 526:a päälle ja lakkasin vielä normaalisti yhden kerroksen. Ainakin näiden vinyylien osalta RockNailStarit toimivat mainiosti. Tämän mallisten vinyylien arkista irrottaminen on toki oma haasteensa, että saa ne siirrettyä kynnelle tasaisesti. Mitä tuossa näiden vinyylien valikoimaa selasin, luulen, että joudun jossain vaiheessa ainakin pari arkkia vielä ostamaan. Näissä on mukavan erilaisia vaihtoehtoja aiemmin omistamiini vinyyleihin verrattuna.



Jospa inspiraatio kynsien lakkaamiseen taas alkaisi nostella päätään, ainakin jonkinlaisia merkkejä on ollut jo ilmassa. Käsien ihon huono kunto kuitenkin rajoittaa esimerkiksi asetonilla läträämisen ja tietyt koristelut pois. Jospa tätä tästä vielä iloksi muuttuisi :) 

*Tuotteet saatu kokeiltavaksi Cesars Shopista.

14 kommenttia: