tiistai 9. joulukuuta 2014

Back to basics

Jotenkin on taas viime aikona ollut inspiraatio kadoksissa kynsien suhteen, niinpä kynsille piti saada taas jotain tuttua ja turvallista. Tällaiseksi turvalakkaukseksi on entistä vahvemmin muodostunut yksinkertainen skittlette erilaisilla koristeluilla. 

Skittlette lähti rakentumaan OPIn Lucky Lucky Lavender, joka ehdottomasti yksi luottolakoistani. Se on sävyltään yksinkertaisesti sellainen, että viihdyn siinä aina. Koostumukseltaan LLL on hieman ohutta ja vaatii tästä syystä kolme kerrosta peittääkseen. Toinen luottotuotteekseni muodostunut asia tässä lakkauksessa on glitteraksentti. OPIn Muppets World Tourista on tullut ehdoton lempparini glitterlakkojen joukosta. Kaksi kerrosta valkoisen päällä riitti tällä kertaa.  


Jokin kiintopiste kynsille piti kuitenkin saada, niinpä kaivoin vesimarmorointiin tarvittavat välineet esille. Tein yksinkertaisen kaksivärisen marmoroinnin, lakkoina China Glazen White on White ja LLL. Marmorointi ei tällä kertaa meinannut sujua toivomallani tavalla, kuvioista ei tullut sen näköisiä kuin olin suunnitellut. Jotain sain kuitenkin kynnellekin asti sentään!




Kylläpä näistä tuli kaikessa yksinkertaisuudessaan itseäni miellyttävät. Parilla luottolakalla ja yksinkertaisilla koristeluilla ei voi epäonnistua!

14 kommenttia:

  1. Upea marmorointi ja hienot värit :)

    VastaaPoista
  2. Vautsi, mun mielestä ihan älyupee tuo marmorointikynsi! Mä en ikinä saa mitään kuviota aikaiseksi, kunhan vaan sotken värejä sekaisin ja silti epäonnistun surkeasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mie kyllä yleensä aina saan jotain kuvioita aikaiseksi, en vaan ehkä ihan sellaisia kuin olen suunnitellut :D

      Poista
  3. On kyllä onnistunut marmorointi! Jospa saisin tästä lisäintoa itsekin taas tarttua vesikuppiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa ehdottomasti, pientä harjoitusta se vaan vaatii ja pientä onnea.

      Poista