torstai 20. elokuuta 2015

Glisten & Glow Ctrl-Alt-Del - ensimmäinen kokeilu

Glisten & Glow Ctrl-Alt-Del oli saapunut loman aikana lähipostiin. Kävin sen pikaisesti noutamassa, kun kävimme nopeasti kotona Lapin reissun jälkeen, mutta kokeilemaan en ehtinyt vielä silloin. Ajattelin kuvata sen käytön eri vaiheet ja kirjoitella tännekin hieman ensimmäisiä ajatuksia tuotteesta. 

Aloitin lakkaamalla kynsille ensin aluslakan ja valkoisen pohjan, joiden annoin kuivua hetken ennen lateksisuojan levitystä. Yhden kynnen kohdalla onnistuin hieman suttaamaan ja lateksia meni myös kynnelle, mutta ilokseni huomasin, että se oli helppo saada kynneltä pois  todella helposti pohjalakkaa sotkematta. Pohjalakan tosin täytyy olla melko kuiva, jotta tämä onnistuu. Tuote oli helppo levittää ja sen sai melko lähelle kynnen reunaa levitettyä. Yksi tämä tuotteen parhaista puolista on ehdottomasti sen kuvumisnopeus. Tähän asti olen ajoittain käyttänyt kynsinauhojen suojaamiseen Isadoran tai OPIn Peel Off -aluslakkoja, joiden kuivumista saa odottaa pienen ikuisuuden. Niitä tarvitsee monesti myös toisen kerroksen, jotta poistaminen onnistuu helposti. Tämä kuivui käytännössä aivan hetkessä- siinä vaiheessa kun sain peukaloon levitettyä tämän, pikkurilli oli jo aivan kuiva!



Pystyin aloittamaan liukuvärin tekemisen tosiaan hyvin nopeasti ja tein sen aivan normaaliin tapaan, tosin yksi käsi kerrallaan ainakin näin ensimmäisellä kokeilulla. Huomasin heti ensimmäisellä kerroksella, etten ollut levittänyt lateksia tarpeeksi suurelle alueelle ja onnistuin töpöttemään lakkaa myös sormelle. Tässä vaiheessa lisäsin vielä hieman lateksia. 


Poistin Ctrl-Alt-Del'in kynsien ympäriltä heti, kun sain liu'un tehtyä ja ainakin näin tehtynä lateksi kaikkine lakkoineen lähti loistavasti yhtenä, joustavana palasena irti! Tämä oli ehdottomasti toinen suosikkipiirteeni tämän kanssa. Aiemmin käyttämäni Peel Off -lakat lähtevät todella vaihtelevalla menestyksellä irti. Jonkin verran jouduin toki tämänkin jäljiltä kynsinauhoja siistimään, mutta se oli kuitenkin todella pieni vaiva.



Tämä oli ehdottomasti juuri sellainen apu sotkevien koristeluiden kanssa käytettäväksi kuin olin ajatellutkin ja jää varmasti vakituiseen käyttöön. Olen tätä ehtinyt jo toisenkin kerran kokeilla ja pienen harjoittelun jälkeen tuntui, että onnistuin tämän kanssa vieläkin paremmin. Siistittävää jäi toisella kerralla vielä vähemmän. Kokeilunhalusina ihmisenä haluaisin ehdottomasti jossakin vaiheessa testata myös Bliss Kissin Simply Peeliä, joka on käytännössä vastaavan oloinen tuote, mutta näitä harkitessani Ctrl-Alt-Del vei voiton hinnallaan ja paremmalla saatavuudellaan. Omani tilasin Llarowen pian lopettavasta nettikaupasta, mutta tätähän saa toki myös koto-Suomesta, Cesarsilta!

Jotta postaus ei venyisi mahdottomiin mittoihin, esittelen näissä nähdyt kynnet tarkemmin seuraavalla kerralla eli maanantaina. Mukavaa tulevaa viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Olen myös käyttänyt peel offia tähän tarkoitukseen ja oli kiva kuulla vertailua niihin. Ihan hyvältä tuo vaikuttaa, voisi ehkä jopa kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä se ainakin peel offiin verrattuna on aika kova sana :)

      Poista
  2. Itsekkin juuri sain tämän :D Todella mahatva tuote :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä kätevä, aika monta kertaa on tässä parin viikon aikana jo tullut käytettyä.

      Poista