maanantai 21. syyskuuta 2015

Kai se sitten on syksy

Tähän asti kynsillä on nähty melkoisen kirkkaita ja kesäisiä sävyjä, tummemmat lakat olen vielä kiertänyt aika kaukaa. Nyt kynsille piti kuitenkin saada jotain rauhallista ja päädyin valitsemaan kynsille vihdoin jotain tummempaa. 

Kynsille valikoitui OPIn Skating On Thin Iceland, joka peitti melkein kaikki kynnet kahdella kerroksella, mutta pariin kynteen jäi vielä senkin jälkeen vaaleampia kohtia. Pakko myöntää, että tällä lakkaamisen jälkeen muistin, miksi viime syksynä niin ihastuin tummemmiin lakkauksiin. Tämähän näytti kynsillä oikeasti hyvältä! Ehkä uskallan lakata näillä tummemmilla lakoilla uudemmankin kerran. 



Jostain syystä alusta asti oli selvää, että halusin koristella tämän lakan jollakin kultaisella. Kahdesta vaihtoehdosta valitsin OPIn Love.Angel.Music.Babyn, jota käytin yhdessä Mi Nailsilta tilaamieni vinyylien kanssa. Käyttämäni kuvio on Kädet tärisee -blogin Kristan suunnitelema. Lisäksi käytin ihan tavallisia single chevron -vinyylejä* lähempänä kynsien kärkiä. L.A.M.B. peitti mukavasti yhdellä reilulla kerroksella tumman pohjalakkauksen. Kerrankin onnistuin vinyylien kanssa käytännössä täydellisesti, eikä lakkaa päässyt vuotamaan vinyylien alle käytännössä ollenkaan. 



Tuli se syksy siis tännekin vihdoin ja viimein, pakko kai se on myöntää. Sentään on ihania syksyisia lakkoja, jotka lohduttavat pimeän ja sateen keskellä. 

English: I've been fighting fall colors and fall itself pretty stubbonly until now. My nails have been pretty bright in color up until now but I finally did something fall appropriate on my nails. I used two coats of OPI Skating On Thin Iceland which was enough on most nails but on some there were still some lighter spots. Then I used these two kinds of Mi Vinyls* to create the design with a generous coat of OPI Love.Angel.Music Baby. These nails and especially wearing Skating On Thin Iceland really reminded me why I really fell in love with darker colors a year ago, it looked pretty good. Up until last fall I always thought that darked polishes weren't really my thing but then slowly I just felt more comfortable wearing them. I had just forgotten about this love during the summer. Maybe it's a good thing and I'll finally accept that fall is really here :)

*single chevron -vinyylit saatu Mi Nailsilta/ single chevron vinyls I received for honest review

19 kommenttia:

  1. Syksy se on.. Mutta todella upea lakkaus! Ihailen aina, kun joku onnistuu tekemään yksinkertaiset, mutta näyttävän upeat lakkaukset ja nämä oon taas yhdet sellaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosia! Monesti yrittää turhaan koristella liikaa, ei aina tarttis :)

      Poista
  2. Kyllä se on syksy, onneksi! :D
    Ja wau mitkä koristelut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie en oo kyllä asiasta kovinkaan innoissani, no kesää odotellessa! Kiitos :)

      Poista
  3. Kivat koristelut - onnistunut siirtyminen syksyyn! ;)

    VastaaPoista
  4. Ihanat värit ja koristelut! Nyt tekisi mieli kaivaa vinyylit esiin, mutta en mä onnistu niiden kanssa näin hyvin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varmasti onnistut, ne vaatii vähän totuttelua vaan! <3

      Poista
  5. Ihana väriyhdistelmä <3 Muutenkin nätti lakkaus kyllä :)

    VastaaPoista
  6. Hieno kuvio tuossa kynsivinyylissä ja koko lakkaus on ihan huikea! Lakat sopivat upeasti yhteen ja kokonaisuus on hienostuneen elegantti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vinyyli on aivan ihana, kivasti erilainen. Kiitos Tintti <3

      Poista
  7. Nää on hienot, ihana toi LAMB, sopii täydellisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiros! Onneksi LAMB tuli taas otettua esiin, liian pitkään edellisestä käyttökerrasta.

      Poista