torstai 3. syyskuuta 2015

Pientä hifistelyä

Tämä postauksen aihe menee tosiaan hieman hifistelyn puolelle, jos minulta kysytään. Tilasin nimittäin itselleni Whats Up Nails -verkkokaupasta Pure Color #7 vesimarmorointi työkalun. Kyseessähän on tosiaan täysin vesimarmorointiin tarkoitettu työväline. Kaupan kuvauksen mukaan sen pitäisi olla helppo pitää kädessä ja hyvin tasapainotettu juuri vesimarmorointia ajatellen. Kokeilunhalu vei lopulta voiton, enkä voinut vastustaa kiusausta ja tilasin sen muutaman viikon jahkailun jälkeen.


Muistelin, etten ollut aiemmin tehnyt vesimarmorointia sinisävyisenä, eikä sinistä muutenkaan ollut kynsillä näkynyt hetkeen, joten värivalinta oli helppo. Lakkojen valitseminen ei niinkään, sopivaa väriyhdistelmää etsiessäni testasin nimittäin varmaan kymmenkunta eri lakkaa. Lopullinen kolmikko oli China Glazen DJ Blue My Mind, Capacity To See Beyond(jonka voisin muuten vannoa haalistuneen pullossa todella paljon) sekä OPIn Don't Touch My Tutu. Marmoroinnin tein valkoisen pohjan päälle.


Lakat kuivuivat veden pinnalle turhan nopeasti ja kuvioiden tekemisessä ei voinut aikailla. Sain kuitenkin oikeinkin mieleiset kuviot lopulta aikaan. Erityisesti pikkurillin kuvio on omaan silmääni juuri sellainen kuin halusin. Myönnän olleeni melko skeptinen vesimarmorointi työkalun suhteen, mutta pakko myöntää, että kuvioiden tekeminen tuntui helpommalta sen avulla. Se ei tuntunut vetävän lakkoja mukanaan samalla tavalla kuin esimerkiksi cocktailtikku, jota olen aiemmin käyttänyt. Lisäksi siitä saa selvästi tukevamman otteen kuin hammastikusta, mikä helpottaa kuvioiden tekemistä. Eihän tuo nyt mikään välttämättömyys ole, mutta oikein hauska pieni lisä.

Nimetön ja peukku saivat ylleen kaksi kerrosta OPIn It's Frosty Outside -tekstuurilakkaa, jonka tosin päällystin parilla kerroksella päällyslakkaa. Ensimmäisten kuvien ottamisen jälkeen lisäsin marmoroitujen kynsien päälle vielä kerroksen Kikon 228 -shimmerlakkaa. 


Onko kukaan muu sortunut tilailemaan tuota Pure Color #7:aa? Houkuttelisiko?

EDIT. Juuri huomasin Facebookista, että tuosta samaista tikkuahan saa nykyään myös CesarsShopista

In English: I'd been eyeing the watermarble tool from Whats Up Nails for a while now and finally ordered it. As soon as it arrived I knew it had to be tried out. I used one coat of white nail polish(by Gina Tricot Beauty) first as base for the watermarble. For the watermarble I used DJ Blue My Mind and Capacity To See Beyond both by China Glaze and Don't Touch My Tutu by OPI. I had small doubts about the watermarble tool beforehand but it did work really well. The most important benefit using it compared to a toothpick or orange wood stick in my opinion was that it did not drag the polish as much. The design stayed in place really well which made making the pattern a lot easier than before. As an accent nail I painted OPI's It's Frosty Outside on my ring finger. After a short wear I added a coat of Kiko 228 shimmer topper on the marbled nails. As a whole I really liked this watermarble design, especially my pinky nail!  

29 kommenttia:

  1. Kaikkea ne keksiikin! :D Kyllähän se toisaalta ihan järkeenkäypää on, että puinen tikku on rosoisempi ja siinä on enemmän tarttumapintaa lakalle kuin tuollaisessa sileässä teräksisessä piikissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mietin sitä jo tilatessani, että varmaan se näin on.. Jotenkin oon ollu vähän huono käyttämään mitään nuppuneuloja yms, jotka sit vois taas olla aika vastaavia muuten..

      Poista
  2. Tosi kivat värivalinnat ja lopputulos on kaunis ja raikas :)

    VastaaPoista
  3. Oi nää on niin nätit! Sininen <3

    VastaaPoista
  4. On älyttömän nätit marmoroinnit! Mua houkutteli kovastikin tuo työkalu mutta postikulut oli sen verran kovat että en sit kuitenkaan raaskinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Pitkään miekin sitä sillä kattelin, mutta niillä oli just joku tarjous vinyyleistä siellä, niin lopulta vaan pistin silmät kiinni ja painoin tilausnappulaa. Nyt kyllä pitää Cesarsilta ostaa yks noista siveltimistäkin, jonka jätin ihan viime hetkellä pois tilauksesta.

      Poista
  5. Ihan täydelliset marmoroinnit! Näyttää siirtokuvilta, kun kuviot on niin tasaiset :). Ja värit on kauniin hyytävät. Mun on ihan pakko nyt mennä katsoon tuota ihmetikkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Noista kuvioista tuli kyllä kerrankin tosi tasaiset, oikeastaan sellaiset, mitä oon aina yrittänyt. Ihan hauska kokeilu tuo tikkunen ainakin on :D

      Poista
  6. Upeasti onnistunut vesimarmorointi! <3

    VastaaPoista
  7. Ihana lakkaus! Eipä ole käynyt mielessäkään tilata tota tikkua :D tuli vaan mieleen et toimis varmaan paksulla neulalla tai ohuella sukkapuikollaki?! Ite oon käyttäny bambumanikyyri tikkun terävää päätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei tuo tosiaan mikään välttämättömyys ehkä ole, mutta kun piti taas olla utelia. Postarit oli sen verran kamalat, että aika pitkään itsekin harkitsin tän hankkimista, mutta en sit lopulta voinut enää vastustaa. Mie oon aina ennen käyttänyt joko hammastikkua tai manikyyritikkua, että oikeastaan mikä tahansa ohuthan siihen soveltuu..

      Poista
  8. Tosi kaunis marmorointi ja ihanat värit :) tavallaan kuulostaa vähän turhakkeelta tuo tikku, mutta toisaalta sileässä metallitikussa on varmasti etunsa rosoiseen hammastikkuun nähden. Toisaalta varmaan joku sukkapuikko/paksuneula ajaa saman asian. Toisaalta mikäs siinä hifistellessä jos paljon marmoroi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan samaa ajattelin itsekin, mutta ei toisaalta yhtään harmitakaan tän hankkiminen, pakko oli päästä kokeilemaan! Ajankohta nyt ehkä oli vähän harmillinen, kun sen nyt sais Suomesta myös, halvemmalla.

      Poista
  9. Kerrassaan upeat lakkaukset! :)

    VastaaPoista
  10. Ihana marmorointi !! Ehkäpä tollasen apuvälineen vois tilata, itellä aina välillä huovutusneula käytössä mutta toi pysyy varmasti paremmin kädessä! Taidanpa tilata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sulla varsinkin, kun marmoroit niin usein, varmasti ihan perusteltu ostos :) On sillä ehdottomasti ainakin puolensa.

      Poista
  11. Mie en ole edes kuullut tällaisesta tikusta o.O Pitääpä heti käydä kurkkaan mistä nyt puhutaan :D
    Mutta aivan älyttömän nätit kynnet! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Instassa näitä on vilahdellu eri videoilla aika tiuhaan, tarpeeksi monta kertaa kun näki sellasta käytettävän, oli pakko saada itsekin :D Kiitos, Nanne <3

      Poista
  12. Oi miten kauniit marmoroinnit ja ihanat värit! Nyt kyllä alkoi tuo marmorointitikku houkuttelemaan, jos vaikka sen rohkaisemana uskaltautuisin taas kokeilemaan vesimarmorointia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Tuohon touhuun ihan pienetkin avut on ihan tervetulleita..

      Poista
  13. Hahhaa mikä keksintö! :D Mutta jos sillä näin kauniit marmoroinnit saa tehtyä, pitäisi se melkein tilatakin ;D Ihanat kynnet <3

    VastaaPoista