lauantai 26. syyskuuta 2015

Louvre Me, Louvre Me Not

OPIn Louvre Me, Louvre Me Not on yksi vanhimpia kynsilakkojani ja edellisestä käyttäkerrasta oli ehtinyt kulua varmaan ainakin kolme vuotta aikaa. Olen sen ostanut alesta varmaankin vuonna 2008 tai 2009 ja käytin sitä hyvin ahkeraan aikoinaan.

Ensimmäinen asia, mihin kiinnitin huomiota oli tämän lakan järkyttävä haju. Yleensä en kiinnitä lakkojen hajuun erityisen herkästi huomiota, mutta tämä meinasi jäädä hajun takia lakkaamatta kynsille. Sain kuitenkin kynnet lopulta lakattua parilla helpolla kerroksella. Tämä on aikojen saatossa paksuuntunut jonkin verran, mikä toisaalta teki siitä peittäväämpää kuin se on alunperin ollut. Koostumuksen kanssa ei ollut mitään valittamista, vaan lakka meni juuri mihin pitikin.


Lakassa on hyvin voimakas magenta shimmer, joka ei valitettavasti kuvissa erotu, eikä oikein kynsilläkään. Kuitenkin tuon shimmerin takia halusin leimata tämän päälle pinkillä. Käytin Mundo de Uñasin Neon Pink -leimauslakkaa ja Pueenin SE04A-leimauslaattaa. Tämä oli valitettavasti hieman huonommin peittävä yksilö ja leimaus jäi hieman haaleaksi. Leimasin lopulta vielä toisenkin kerran saman kuvion kynnelle, tällä kertaa mustalla Color Aliken leimauslakalla. 



Näistä tuli ihan peruskynnet, jotka eivät valitettavasti oikein sytyttäneet, mutta silti ne olivat olosuhteiden pakosta kynsillä kokonaisen viikon. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen, että Louvre Me, Louvre Me Not tuli vihdoin otettua esiin. Jatkossa voisin harkita sen kokeilemista leimaamisessa, siihen tarkoitukseen se voisi paksuutensa ansiosta soveltua oikein hyvin. 

English: OPI Louvre Me, Louvre Me Not is one of my oldest polishes but as my nail polish collection has grown it had not been used in years. Now it was finally time to take out. The first thing I noticed about this polish was the smell which nearly stopped me from using it, it was really bad. I don't know if is because it is an older polish or something else. I did a simple double stamp over it with Mundo de Uñas Neon Pink and Color Alike Kind of black. These nails very pretty plain and not very exciting but I did end up wearing them for an entire week nonetheless.

12 kommenttia:

  1. Miusta nää on oikein kauniit :) Toki joo "simppelit", mutta välillä yksinkertainen on kaunista ja koska violetti ♥ :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olihan ne periaatteessa, vähän liian helposti sitä ajattelee, että aina pitäis olla jotain kauhian ihmeellistä..

      Poista
  2. Simppeli koristelu toimii! Ihanainen lakka ja kauniit kynnet :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon.. Lakka oli sävyltään pitkästä aikaa aika ihana, tuo haju oli vaan vähän harmillinen..

      Poista
  3. Ihana lakka! <3 Koristelutkin on oikein kauniit! :)

    VastaaPoista
  4. Onpas tuo Louvre jokseenkin täyteläisen ja kauniin näköinen violetti!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sitä se on! Kaunis tapaus kyllä, mutta en tiedä tuleeko käytettyä enää tuon hajun takia :/

      Poista