maanantai 18. elokuuta 2014

Marmorointia pienen tauon jälkeen

Edellisen postauksen valkoiset kynnet pääsivät vesimarmoroinnin pohjaksi, kuten taisin jo silloin mainitakin. Olin ottanut tavoitteekseni marmoroida edes kerran kuussa, mutta heinäkuussa marmoroinnit jäi tekemättä. Normaalisti olisin luultavasti lakannut marmoroinnin pohjalle vain kerroksen valkoista, mutta vertailua varten lakkasin kolme kerrosta ensin pohjalle valkoista lakkaa, olipahan ainakin tasainen pohja marmoroinnille. Lähtötilanne oli siis valkoiset kynnet.


Marmoroiminen tapahtui täysin hetken mielijohteesta ja valitsin vain pikaisesti pari lakkaa marmorointia varten laatikosta. OPIn lakat ovat perinteisesti toimineen hyvin marmoroinnissa, niinpä OPIlla mentiin tälläkin kertaa. Marmoroinnissa käytetyt lakat olivat Hey Baby! ja Anti Bleak. Marmoroin kaksi kynttä kerrallaan, vaikka yhden kynnen kerrallaan tekemällä lopputulos olisi ollut paljon parempi. Etusormen ja nimettömän kuviot ovat mielestäni todella kauniit!


Marmorointi sujui tällä kertaa ilman suurempia ongelmia; lakat levisivät veteen täydellisesti ja kuvioistakin tuli ihan kohtuulliset. Anti Bleak on tosin väriltään sen verran voimakas, että se tarrasi melkoisen tiukasti kynsinauhoihin kiinni. Kokonaisuutena kerrankin vaivaton ja helppo marmorointi.

7 kommenttia:

  1. Mä niin kadehdin teitä jotka osaatte! Mä kun en viitsi edes kokeilla, mun ainoa marmorointikerta oli täysi farssi... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä, kun itse en oo koskaan sitä edes pitäny niin erityisen hankalana, pientä vaivaa se vaan vaatii. Kannattaa siis ehdottomasti kokeilla!

      Poista
  2. Wautsiwau! :) Hyvä, ettei marmorointi aiheuta kaikille (joka kerta) ongelmia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä niitäkin kertoja onneksi sattuu kohdalle :) Toisinaan sit vastustaa kaikki oikein kunnolla :D

      Poista
  3. Ihanat! Värit sopii hyvin yhteen. :)

    VastaaPoista