perjantai 29. elokuuta 2014

MoYou20k - oranssi ja keltainen


Toisen päivän teemana MoYoun 20k haasteessa oli oranssi. Leimausten pohjalle oranssiksi lakaksi valikoitui OPIn Toucan Do It If You Try ja muihin kynsiin Kikon tekstuuri numero 640. Leimat ovat MoYoun Pro collection laatasta numero 06 China Glazen Passionilla leimattuna.


Kolmantena päivänä, joka oli teemaltaan keltainen, halusin vihdoin ja viimein kokeilla stamping decalien tekoa. Keltaisen kanssa vaihtoehtoja ei todella ollut liikaa, sillä minulla on vain yksi keltainen lakka, China Glazen Lemon Fizz. Kerrankin valitseminen oli ainakin helppoa. Valitsin ensimmäiseksi stamping decal kokeiluksi yksinkertaisen kuvion MoYoun Tropical 03 -laatasta ja värittelin kuviot käyttäen Essien Love Every Minutea ja OPIn Sorry I'm Fizzy Todayta. Halusin kynsille muutenkin vähän jotain muutakin väriä kuin keltaisen, sillä se ei kynsillä tosiaankaan kuulu omiin lemppareihini, niinpä lakkasin etusormeen ja peukaloon sellaisenaan Love Every Minuten.


Decalin siirtäminen kynnelle osoittautui hieman hankalaksi, eikä onnistunut ihan täydellisesti. Lopulta onnistuin vielä levittämään päällyslakalla mustan leimauslakan saaden aikaan hieman tuhriintuneen lopputuloksen, mutta en antanut sen häiritä liikaa, olihan lakat kynsillä kuitenkin vain yhden päivän. Love Every Minuten viihdyin kuitenkin jopa keltaisilla kynsillä yllättävän hyvin.

3 kommenttia:

  1. Oranssit on upeat ja keltaiset herkät ja kauniit.

    VastaaPoista
  2. Molemmat lakkaukset on tosi ihanat, keltaiset semmoset hemppikset ja punaiset vähän fiinimmät :)

    VastaaPoista