tiistai 17. helmikuuta 2015

Party Time

Dance Legendin Party Time on saanut odottaa vuoroaan melkein pari kuukautta - lakka on upea, mutta en ole keksinyt millaisen lakkauksen sillä tekisin. Parina päivänä näkynyt aurinko innostu viimein hololakalla lakkaamiseen, niinpä jotain oli vihdoin keksittävä!

Lakkauksen pohjalle tuli kaksi kerrosta Gina Tricotin valkoista. Toisena vaihtoehtona oli vaaleanpunainen, mutta ajattelin valkoisen tuovan raikkautta lakkaukseen. Valkoisen päälle leimasin kukkakuvion Pueenin SE02A-laatalta China Glazen Hyper Hautella, lisäsin kerroksen HK Girliä ja lähdin kaupungille! Aikomuksena oli rajata osa lakkauksesta vinyyleillä ja parin tunnin tauko lakkauksen tekemisestä teki ihan hyvää.



Kauppareissun jälkeen pohja oli ainakin varmasti kuiva ja oli aika kaivaa vinyylit esille. Käytin rajaamiseen nailvinyls.comin rankisvinyylejä, jotka tuntuivat jostain syystä ohuemmilta kuin samalta myyjältä ostetut muut vinyylit. Nämä on tosin ostettu muita myöhemmin, joten on mahdollista, että niissä on hieman vaihtelua. Tässä vaiheessa pääsi vihdoin kehiin Dance Legendin Party Time, jota on kynsillä kaksi kerrosta, jolla sain leimat peittoon.



Kynsien piti olla tässä vaiheessa valmiit, mutta en kuitenkaan osannut jättää näitä rauhaan, jotain tuntui puuttuvan. Pohdin mustan ja hopeisen rajauksen välillä, mutta hopea vei voiton yksinkertaisesti sen takia, että musta koristelulakka alkaa vedellä viimeisiään, enkä jaksanut tapella sen kanssa. Tuo Golden Rosen hopeinen sen sijaan on aivan loistava.

Party Time se vasta on kaunis. Tämä oli nyt toinen kokeilemani DaLen Wow Prism -lakka ja pahasti näyttää siltä, että näitä pitää hommata jokunen lisää, kunhan Mi Nailsille tulee näitä lisää.

18 kommenttia:

  1. Onpa nätit :) mun mielestä teit hyvän valinnan valitessasi valkoisen vaaleanpunaisen sijaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se oli kyllä ehdottomasti oikea valinta, olis muuten tullu liian vaaleanpunaiset, eikä mikään olis oikein erottunut joukosta :)

      Poista
  2. Onpa hauskat! Party Time on ihan hullun kaunis ja kivasti rajattu lakkaus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sopivasti on aurinkokin tässä juur näyttäytynyt, niin Party Time on näyttänyt erityisen upealta ja päässyt oikeuksiinsa :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Näistä tuli jostain syystä vähän vadelmat mieleen. :)

      Poista
  4. Party time on kyllä hieno ja samoin on tässä koko lakkaus, hopea sopii just hyvin rajaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on <3 Kiitos! Hopea toi omasta mielestä tuohon just sopivasti jotain hieman lisää, kerrankin oli toimiva lisäys miun mielestä. Monesti noilla onnistuu vaan pilaamaan ihan hyvän lakkauksen.

      Poista
  5. Tosi upeat kynnet! Ja vau miten ihana on tuo Party Time! Mullakin on yksi Wow Prism -lakka (Poison), mutta kieltämättä sieltä aika moni muukin houkuttaisi, nää on upeita!

    VastaaPoista
  6. Kiitos :) vähän luulen, että itse tulee näitä tässä vähitellen hankittua näitä useampi, kun kaikki melkein kelpaisi..

    VastaaPoista