maanantai 2. helmikuuta 2015

Tammikuun sekoaminen ostosten muodossa

Joulukuu meni suorastaan mainiosti ostosten suhteen, ainakin saapuneiden tavaroiden osalta. Tammikuussa saapuneita sitten olisin aika hurja määrä enemmän ja nyt taitaisi olla aika sopiva väli pienelle ostosten rajoittamiselle. Kevätkokoelmat tosin kaikessa suloisuudessaan houkuttelisivat hieman, mutta jospa silti yritttäisin harjoittaa pientä itsehillintää. 

Cirquen Mirror Mirror teki matkaan New Yorkista reilun kuukauden ja aloin jo menettää toivoni sen saapumisen suhteen. Se seisoi muistaakseni neljä viikkoa Helsinki-Vantaalla ennen kuin alkoi vihdoin tapahtua. Se pääsikin heti odottelun jälkeen kynsille pariinkin otteeseen.

Mirror Mirror

Tein joulukuun loppupuolella tilauksen Harlow'lle, sillä huomasin useamman himoitsemani Picture Polishin olleen saatavilla kerrankin samaan aikaan. Valinnan vaikeus oli jälleen suuri, mutta päädyin näihin neljään lakkaan. Näistä onkin jo mukavasti Paris, Cyan ja Sizzle päässeet kynsille. Huomenna onkin muuten tulossa kynnet, joissa Sizzle esiintyy. 


Harlow'n paketissa oli aika kasa toinen toistaan kauniimpia herkkuja. Harlow'n paketti muuten saapui todella nopeasti, vaikka tein tilauksen joulunpyhien aikana ja oletin sen viivästyvän.

KBShimmer Periwinkle In Time, She Twerks Out, Happily Ever Aster & Cirque Cerrillos + Pueenin säilytyskansio leimauslaatoille
Eräällä hyvin tylsällä automatkalla selailin päämäärättömästi netissä ja päädyin Color4Nailsin sivuille kohtalokkain seurauksin. Tilaus lähti erityisesti Rican leimauslakkojen takia, mutta mukaan eksyi pari muutakin kaunokaista.

Rica Blackout & Whiteout, Zoya Harper & Powder Perfect Flowerbomb 2.0

Toinen iäisyyksiksi matkalle eksynyt oli Pueenin Black Friday alen tilaus, joka viipyi matkalla reilun kuukauden. Pueenilta tuli joitakin viikkoja tilauksen jälkeen viesti, jonka mukaan paketti oli jostain syystä palautunut takaisin heille. Ilman tuota tietoa olisin jo ehkä saattanut hieman huolestua. Paketti kuitenkin löysi lopulta perille ja nämä ihanuudet ovat vihdoin minun! Erityisesti Encore-setti ilahdutti.
Leimaussetit Encore ja Leisure sekä valkoinen leimauslakka


Ostinpa vielä tässä kuussa pitkästä aikaa myös kivijalkakaupasta muutaman lakan. Lappeenrannan Kicksissä oli mukava OPI-ale, sillä lakat olivat alennettu puoleen hintaan ja aletuotteita sai vielä lisäksi kolme kahden hinnalla. Pitkällisen pohdinnan jälkeen tämä kuusikko lähti mukaani kahdella eri käyntikerralla. Ja sehän oli selkeästi vastapäisen lastenvaateliikkeen loppuunmyynnin syy, että ylipäätään koko Kicksiin eksyin! 

OPIt: AmazON...AmazOFF, Kiss Me I'm Brazilian, I Love Applause, How Great Is Your Dane & I Just Can't Cope-acabana ja takana pilkistää Glitter Off

Tässä taisi onneksi olla kaikki saapuneet, mutta pari tammikuun aikana tilattua pakettia on vielä tulossa. Eniten odotan Creative Shopin leimasimen saapumista ja Mundo de Unasilta on tulossa aika kasa leimauslakkoja.  

Ehdotuksia otetaan vastaan seuraavaksi kynsille pääsevästä lakasta. Näitä on nyt sen verran monta, etten osaa päättää!

14 kommenttia:

  1. Huh, onneksi en ole ainut joka on törsännyt tammikuussa! :D Pari pakettia mullakin on tulossa maailmalta, mutta jospa sitä nyt saisi otettua vähän iisimmin näiden ostoksien kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, et tosiaan oo ainoa! Viime keväänä olin tosi maltillinen ostosten suhteen, en varmaan melkein kolmeen kuukauteen ostanut yhtään lakkaa, jospa vaikka tänäkin keväänä onnistuis!

      Poista
  2. Ohoh mitä ostoksia! Nyt iski vähän jo kateus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita vähän ;D Pakko myöntää, että itselle meinasi iskeä jo pieni epätoivo, kun yritin miettiä, mitä kaikkea sitä olikaan tullut ostettua!

      Poista
  3. Oi, kaikkea ihanaa :) Onneksi sentään muutama löytyy ihan omistakin kokoelmista niin ei ole aivan kaikkia pakko saada :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kun saisi noilla lakattuakin tässä piakkoin, niin hyvä olis! :)

      Poista
  4. Oi, ton Picture Polish rivin voisin rohmuta mielelläni itselleni. .. ♡ Mirror Mirror mulla jo onneksi löytyykin, se kuuluisi muuten myös suuriin houkutuksiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa nuo PP:t olla itselläkin siellä listan kärjessä lemppareita etsittäessä :)

      Poista
  5. Hupsista mitä ihanuuksia! Toivoisin näkeväni pian jonkun KBShimmereistä kynsilläsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jee, kiitos toivomuksesta! Ehkäpä yritän keksiä tuolla yhdellä KBShimmerillä, joka ei vielä ole kynsillä käynyt, jotain kivaa :)

      Poista
  6. Kivoja ostoksia. Toivon että teet mundon leimauslakoista jonkinmoista esittelyä/ arvostelua.

    VastaaPoista
  7. Ne tulikin juuri sopivasti tänään, yritän ehdottomasti niistä tehdä jonkun postauksen! Sen verran voin kyt ihan pikakokeilulla sanoa, että olivat aika vakuuttavia leimausjäljeltään :)

    VastaaPoista