torstai 5. kesäkuuta 2014

Lisää Kikoja

Tämähän alkaa olla jo hieman koomista, nyt tulee kolmannet kynnet peräkkäin joissa käytän pelkkiä Kikon lakkoja. Tästähän olisi voinut melkeinpä tehdä jonkun teemaviikon melkeinpä. Wasting Lifestylen Emma oli tehnyt uskomattoman hienon skittleten, jossa hän oli käyttänyt Kikon lakkoja 500 ja 454 yhdessä. Kun sain tuon 500:n itselleni, päädyin vertailemaan näitä kahta lakkaa tikuilla ja totesin, että ne sopivat niin hienosti yhteen, että oli pakko apinoida Emmaa väriyhdistelmän suhteen.


 Alan ehkä pikkuhiljaa toistaa itseäni kun sanon, että 500 oli taas tosi miellyttävä lakka käyttää, peitti kahdella erittäin helpolla kerroksella ja lakka on väriltään ihastuttava. Lakkasin sillä kynnet ja lisäsin pikakuivattavan päälle. Odottelin varmaankin noin kymmenen minuttia ja päädyin taas yllättäen käyttämään kynsivinyylejä, joita ilman en kyllä enää suostu elämään, vaikka niillä hieman hintaa onkin. Tein hyvin yksinkertaiset kuviot vinyyleillä. Vasempaan käteen erehdyin tekemään pari kynttä eri tavalla, enkä ollut oikein tyytyväinen, olisi pitänyt laittaa vinyylit hieman harvempaan. Siitä syystä näette tällä kertaa myös oikean käden kynnet, jotka poikkeuksellisesti onnistuivat paremmin. 


Nämä lakat ovat kyllä molemmat todella kauniita, Kiko nostaa koko ajan osakkeitaan lempimerkkieni joukossa. En muista, että merkiltä olisi kohdalleni osunut oikeastaan yhtään suurta pettymystä, vaan kaikki ovat olleen laadultaan ainakin kohtuullisen hyviä. Loistava laatu yhdistettynä halpaan hintaan takaa sen, että näitä tulee varmasti hankittua jatkossakin. Joskohan seuraavaksi kuitenkin yrittäisin lakata kynnet jollakin muulla...

10 kommenttia:

  1. Nätit kynnet ja KIKOt on täyttä rakkautta <3 Itselläni on 34 KIKOa ja niistä vain 1 on "huono", 297 Acid Green on niin liru, että se ei peitä vielä 4 kerroksellakaan kunnolla, mut on niin kauniin vihreä, että on saanut kaikesta huolimatta jäädä kokoelmaan :oP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Aika hyvin, jos tuossa määrässä on yksi huonompi lakka. Itsellä taitaa olla se melkein 40 ja niissä on pari väriä, joista voisin kyllä luopua, mutta ei nekään koostumukseltaan oo sen pöllömpiä.

      Poista
  2. Oi nams mitkä värit, toi tekstuuri on varsinkin <3
    itellä jo sormet syyhyää et pääsee vinyylejä käyttämään, viikko sit tilailin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi Kikon tekstuurit on pääsääntöisesti kaikki aika mahtavia. Kerrankin sattu reissu sopivaan aikaan, kun se setti oli just sillon myynnissä. Ei sitten luulis ihan hirveen pitkään menevän, että saat vinyylit käyttöön, hauskoja hetkiä niiden parissa! :)

      Poista
  3. Sopii kyllä hyvin yhteen, kauniit kynnet!
    Mä niin haluaisin Kikon lakkoja, en omista vielä yhtään. :O
    No, varmaan tulevaisuudessa näitäkin tulee osteltua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) En tiiä olisinko edes ikinä tajunnu noita värejä yhdistää ilman noita Emman kynsiä, mutta ne oli aika täydellinen pari!
      Noi Kikot on jotenkin vähän sellaisia, että kun kerran erehtyy ostamaan, melkein on pakko saada lisää. Niiden hankkiminen on sentään vähän helpompaa nykyisin, kimppatilaukset tosin vieläkin kannattaa. Mutta ei tarvii monta tilaajaa olla, että tulee jo ihan järkevän hintaisiksi, varsinkin jos ei tarvitse Suomen sisällä postitella.

      Poista
  4. Ihanat! Sopii kyllä niin hyvin yhteen nuo värit<3 Vinyylit on kyllä tullut jäädäkseen myös tähän taloon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei taideta olla ainoita, jotka ajattelee noin :D Niitähän on nyt tullu aika paljon erilaisia markkinoille eri tekijöiltä, melkein tekis mieli testata jotain muitakin.

      Poista