sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Minttuinen ihanuus

Olen luultavasti jokaisella kerralla Kikon myymälässä käydessäni hypistellyt käsissäni mintun väristä numeroa 389 kantavaa lakkaa. Jokaisella kerralla olen sen kuitenkin jättänyt ostamatta. Päätin kuitenkin sen vihdoin ja viimein hankkia, kun Milba järjesti kimppatilauksen Kikolle. Ja onhan se nyt vaan aika valloittava. Minttu ei perinteisesti ole ollut itselleni se lempparein väri, mutta tänä keväänä sekin on alkanut vetää puoleensa. Tämän viikon lakkaushaasteen teemana oli tällä kertaa minttu, joten pitihän se lakka saada heti kynsille, että pääsee osallistumaan.


Mintuthan ovat yleisesti ottaen kynsilakoissa hieman hankalia sävyja koostumuksen puolesta, senkin takia 389 (Mint Milk) oli positiivinen yllättys. Lakka ei raidoittunut ja oli muutenkin helppo levittää. Ainoa moite tulee siitä, että se tuppasi valahtamaan ihmeellisesti kynsinauhoille, levitin luultavasti liian paksuja kerroksia. 389 sai vielä päälleen kerroksen KBShimmerin Prism Break holotopperia.


Leimasin kuviot MoYoun Pro collection laatalla numero 06. En halunnut leimoista liian hallitsevia, niinpä päädyin Konadin erikoislakalla leimaamisen sijaan leimaamaan Essien Blancilla. Lopputuloksesta tulikin lopulta juuri sellainen kuin halusinkin.


Tässä vielä valotukseltaan hieman erikoinen kuva, siinä kuitenkin näkyi yllättäen leimaukset parhaiten ja holoakin vähän.
Näiden kynsien kuvaaminen kuitenkin osoittautui itselleni aivan mahdottomaksi tehtäväksi. Hennot valkoiset leimat eivät yksinkertaisesti suotuneet näkymään kuvissa mihinkään ja Kiko näyttää kuvissa ihan väärän väriseltä. Kaikki mahdolliset vinkit järkkärin käyttöön otetaan vastaan!

7 kommenttia:

  1. Ihanan värinen lakka ja nätit kynnet. :)

    VastaaPoista
  2. Multakin toi lakka löytyy ja on se vaan ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen ihanuutta ei jotenkin ehkä tajunnu ennen kuin sen sai kynsille, mutta onhan se nyt vaan todella kaunis :)

      Poista
  3. Ihanat kynnet. Mää niin tykkään mintusta, värinä ja makuna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon tähän asti ehkä enemmän ollut sen maun ystävä :D

      Poista