tiistai 7. lokakuuta 2014

Ensimmäinen Dance Legend

Tälle lakkaukselle ei ollut juurikaan mitään muuta suunnitelmaa kuin se, että halusin saada viime viikon lopulla saapuneen Dance Legendin Mountain Snow'n jossain muodossa kynsille. Kaikille kynsille en sitä kuitenkaan halunnut, niinpä sen kanssa piti kehittää jotain kynsille. 


Lakkasin nimettömien ja keskisormen kynsiä lukuun ottamatta kaikki kynnet Essien Parka Perfectillä, joka oli niiden lakkojen listalla, joita en ollut käyttänyt iäisyyksiin. Oma lakkani on kapealla siveltimellä ja levittyy sillä oikein helposti. Riittävän peittävyyden saa käytännössä kahdella kerroksella, mutta ajatuksissani lakkasin vielä kolmannenkin. 



Keskisormeen sitten pääsikin Mountain Snow, jonka pohjalle lakkasin varmuuden vuoksi ensin kerroksen Ginan Whitea ja sen päälle kaksi kerrosta Mountain Snow'ta. Nimettömän kynnet saivat ylleen kaksi kerrosta Whitea, jonka päälle leimasin MoYoun Pro 07 -laatasta Konadin mustalla kuvion. 

Erityisesti mustavalkoinen leimattu kynsi oli mieleeni, sekin oli sellainen asia, joka oli pitänyt kokeilla jo aikoja sitten. Mountain Snow taas kimaltaan todella upeasti! Noin kokonaisuutena en sitten olekaan näistä kynsistä ihan varma, mutta eiköhän näillä taas pari päivää pärjää.

12 kommenttia:

  1. Elegantti yhdistelmä kynsiä! :) Tuo Mountain Snow on aivan ihana. ♡

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniit ja tyylikkäät! Erinomainen kombo rakkauslakkoja nätisti yhdistettynä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lakat onkin oikeastaan kaikki omalla tavallaan ihan rakkauslakkoja :)

      Poista
  3. Minä ainakin tykkään näistä ja paljon! Varsinki tuo hiekkalakka ja musta/valko kynsi iskee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Fani <3 Noista kyllä itsekin pidin ihan erityisesti, varsinkin tuo mustavalkoinen iski ihan täysillä :)

      Poista
  4. Ihan helposti näillä menee päivä jos toinenkin, nää on todella kauniit ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän näillä on menty ja kummasti silmäkin on näihin jo tottunut :)

      Poista