torstai 27. marraskuuta 2014

Makkarin verhot kynsillä

Meillä on makuuhuoneessa ollut jo pidemmän aikaa Vallilan Mon Amour -kuosiset verhot. Varmaankin melkein niin pitkään kuin verhot on meillä olleet, olen halunnut toteuttaa niiden pohjalta kynnet jossain muodossa, mutta jotain on aina puuttunut tai olen vain ollut liian laiska.


 Verhoista inspiroituneen osuuden toteutin keskimmäisille kynsille; lakkasin kolmelle keskimmäiselle kynnelle kaksi kerrosta Essien mustaa Licoricea. Nimettömän ja keskisormen kynsille tein MoYou Londonin Pro XL 06 -laatasta stamping decalit, joiden tekemiseen käyttämäni lakat olivat China Glazen 2030, Kikon 344, Gina Tricotin White ja Kikon 389. En halunnut näistä kahdesta kynnestä aivan samanlaisia, niinpä laitoin decalit kynsille eripäin. Leimauskuvion värin kanssa pähkäilin myös hetken, mutta lopulta kultainen kuitenkin tuntui sopivammalta vaihtoehdolta kuin hopea. Jälkikäteen tajusin, että minulta olisi löytynyt laatikosta Kiko Mirror-lakka, joka olisi ollut väriltään melko täydellinen.


Etusormen kynsiin leimasin perhoset MoYou Londonin Kitty 01 -laatasta, jonka tilasin käytännössä pelkästään näiden kynsien takia. En omistanut aiemmin yhtäkään perhoskuviota ja tilannehan oli pakko korjata! Perhonen meni kynnelle hieman liian reunaan, eikä näy sieltä kuvissa niin hyvin kuin toivoisin, mutta olin laiska enkä jaksanut tehdä sitä uudelleen. Perhonen olisi ehkä saanut olla myös hieman suurempi.


 Koko kynsistä en kuitenkaan halunnut mustapohjaisia, niinpä pikkusormen ja peukalon kynsille lakkasin Picture Polishin Lagoonin kuvastamaan muita makkarin sisustuksen yksityiskohtia, jotka ovat hyvin pitkälti turkooseja. Toinen vaihtoehto olisi ollut kultainen, mutta turkoosi tuntui raikkaammalta vaihtoehdolta.


Näistä kynsistä tuli kokonaisuutena käytännössä juuri sellaiset kuin olin ajatellut. Pidän noista makuuhuoneen verhoista todella paljon ja se näytti myös kynnelle muunnettuna oikein hyvältä. Hieman stamping decalit rypistyivät, kun asettelin niitä kynsille, mutta se ei lopputuloksessa jäänyt häiritsemään. Näistä tuli ehdottomasti sellaiset kynnet, joita en millään malttaisi poistaa kynsiltä!

EDIT. Näiden ollessa kynsillä, toi posti tullessaan lakan, jota oli näihin kynsiin ehdottomasti päästävä testaamaan. Poistin pikkusormen ja peukalon kynsiltä Lagoonin ja vaihdoin tilalle saman merkin Fool's Goldin, joka sopi näihin kynsiin ehkä vieläkin paremmin. Fool's Goldissa yhdistyi se kaipaamani turkoosi ja kulta. 

32 kommenttia:

  1. Ihanat inspiraatiokynnet! Tällaisia on ilo katsella ja tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana oli tehdä kynnet jostain noin mieleisestä, toi kangas on ihan oma lemppari.

      Poista
  2. Täydellisesti onnistuneet. :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos kaunis <3 Nää kyllä oli omaakin silmää miellyttävät!

      Poista
  4. En osaa minäkään oikein muuta sanoa kuin että todella onnistuneet ja hienot lakkaukset! :)

    VastaaPoista
  5. Upeat kynnet, hyvin olet saanut siirrettyä verhot lakkailuihisi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meiltä noita Vallilan verhoja löytyy useammatkin, nyt tekis mieli niidenkin pohjalta testata jotain :)

      Poista
  6. Ei vitsit, mä näin nää kynsikoristeluissa ja ekana tuli mieleen nämä verhot! Mun piti sinne kommentoida, et nää o just ku nää verhot, mut unohdin. Mulla on siis samat verhot :). Aivan superihanat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, joku tunnisti! Sulla on selkeesti loistava maku verhoissa :D Melkein viis vuotta nää on mulla ollu, eikä vieläkään kyllästyminen uhkaa, on oltava omalla kohdalla ehkä joku ennätys. Oon muutenkin ehkä "hieman" Vallilaan hurahtanu, meiltä löytyy muutamat! Kiitos Heliumia <3

      Poista
    2. Mulla on kans ollu nämä 5 vuotta ja ehdottomasti lemppariverhot. Oon kans hurahtanu Vallilaan :)

      Poista