sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Lokakuun ostokset

Monessa blogissa on kuukauden lopussa ollut koontia kuukauden ostoksista. E-S:n viime kuun ostokset saivat lopulta myös minut miettimään, miten paljon sitä kuukauden aikana lopulta uusia kynsijuttuja tuleekaan hankittua. Ainakin nyt tämän lokakuun ostokset ajattelin koota yhteen, jatkosta en vielä ole varma. 

Lakkojen tulo alkoi sopivasti heti kuukauden ensimmäisenä päivänä, kun Mei Mei's Signaturesin paketti saapui. Näitä olin kumpaakin innokkaana testaamassa melkein heti niiden saavuttua, All In täällä ja Champagne Kisses täällä.
Pipe Dream Polish - All In & Champagne Kisses
Lokakuussa minulle kotiutui ensimmäiset Cadillacquer-merkin lakkani heidän omasta verkkokaupastaan tilattuna. Nämä onkin jo molemmat nähty kynsillä yhdellä kertaa.


The Rest Is Silence ja Ink

Myös elokuussa MiNailsilta ennakkotilatut Dange Legendin lakat saapuivat vihdoinkin! Holy Diver vielä odottelee vuoroaan, mutta Mountain Snow pääsi kynsille täällä.


I Love Me -messuostokset te näittekin tarkemmin jo omassa postauksessaan, mutta lakkojahan sieltä tarttui mukaan neljä kappaletta. 




Tähän asti kuukausi olikin mennyt ihan kohtuullisesti, mutta sitten tuli Baltian reissu. Vilnan osuus meni vielä ihan maltillisissa merkeissä, sieltä tarttui matkaan vain kolme lineria.


Riikasta sitten tarttuikin vähän enemmän tavaraa matkaan. Mukaan tarttui ensinnäkin ensimmäiset Catrice-merkin lakkani, jotka löysin Drogas-nimisen kosmetiikkaketjun myymälästä. Samaisia liikkeitä oli myös Vilnassa, mutta niissä en ainakaan huomannut myytävän Catrisen lakkoja. Oli oikein positiivinen yllätys Latvia puolella huomata nämä. Pienoisessa kiireessä päädyin valitsemaan pari merkin hiekkalakkaa.
 
Call Me Princess ja Oyster & Champagne

Olen jo pidemmän aikaa halunnut hankkia itselleni jonkun OPIn Avojuice-käsivoiteista ja nyt sain vihdoin aikaiseksi sellaisen ostaa kokeiluun. Nail Envy on jäämässä itselleni, lasiviilan ostin sukulaiselle rikkoutuneen tilalle. Pakkauksen hinta(14,50€) oli Stockmannilla sen verran houkutteleva, että se oli yksinkertaisesti pakko ostaa.



Käsivoiteen kanssa samasta pienestä putiikista löytyivät nämä viisi OPIn lakkaa sekä yksi China Glaze.


OPI - DS Glamour, DS Extravagance, Blush Hour, Skating On Thin Iceland sekä 4 In the Morning sekä China Glaze 2030

Näistä erityisesti China Glaze 2030 löytyminen oli todella ilahduttavaa. Mielenkiinnolla odotan, että pääsen testamaan sitä leimaamiseen ja vertaamaan sen leimausjälkeä Passioniin.

Koko kuukauden saldo siis oli 18 värilakkaa, 3 koristelulakkaa sekä muutama kynsienhoitotuote. Lokakuusta muodostui aika ostospainotteinen kuukausi messujen ja reissaamisen seurauksena. Ilman noita kuukauden lakkasaldo olisi ollut huomattavasti pienempi. Marraskuussa ei ainakaan pitäisi olla tiedossa mitään isompia hankintoja, toivottavasti kuukauden lakkasaldokin pysyisi siis hieman pienempänä.

8 kommenttia:

  1. Wautsi<3 Ihanan paljon kaikkia upeita lakkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa ens kuu vaikka menis vähän maltillisemmin, vaikka onhan nää uudet jutut toki aina vaan niiin ihania. :)

      Poista
  2. Kiva jos olen antanut ajattelemisen aihetta. ;) Kyllähän näitä on sinullekin kertynyt ihan kiitettävä määrä. Ostospostaukset on ihan hyödyllisiä realiteettipläjäyksiä itselle sekä silmäniloa kaikille. :D

    DS Glamouria odotan koasti nähtäväksi kynsille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekee kyllä ihan hyvää aina välillä tehdä tällaisia koonteja, että näkee oikeesti miten paljon niitä oikeesti kertyy. Tykkään itsekin näitä yleensä lukea, niin ihan jees oli itsekin tällainen tehdä.

      Pitää saada sekin tässä kynsille, miullahan se itse asiassa olikin ennestään, mutta en osannu sitä sinne kauppaankaan jättää, eipähän ainakaan pääse loppumaan!

      Poista