tiistai 6. tammikuuta 2015

Dance Legend Express Dry

Sen oikein pikakuivattavan päällyslakan löytäminen taitaa olla jokaisen lakkahullun tavoite. Jokaisessa tuntuu olevan niin omat hyvät kuin huonotkin puolensa ja sitä täydellistä ei tahdo löytyä. Jotenkin kummasti olin onnistunut joutumaan sellaiseen tilanteeseen, jossa käytännössä kaikki päällyslakkani olivat päässeet loppumaan, niinpä pyysin testiin Mi Nailsilta Dance Legendin Express Dryn.

Olen käyttänyt Express Dryta tässä rauhassa noin kuukauden ajan ja kokeillut sitä erilaisissa käyttötarkoituksissa. Ensimmäisen käyttökerran perusteella olin aivan varma, että tulisin inhoamaan kyseistä tuotetta. Levitin lakkaa kerroksen liukuvärjäyksen päälle ja sain värit leviämään ärsyttävästi käytännössä kaikissa kynsissä. Näistä kynsistä ei tullut edes otettua kuvia, tein ne kiireessä ja ehdin poistaa ne ennen kuin olin takaisin kotona kameran äärellä. 

Toisella kerralla kokeilin lakkaa yksivärin lakkauksen päällä. Tässä tarkoituksessa Express Dry toimi jo ehdottomasti paremmin. Se kuivui melko nopeasti, ehkä hieman hitaammin aiemmin käyttämäni Seche Vite tai HK Girl, mutta nopeasti joka tapauksessa. 

Paremman kokemuksen jälkeen uskaltauduin kokeilemaan Express Dry'ta uudelleen koristeluiden päällä tällä kertaa odotin hieman pidempään ennen sen levitystä ja levitin sen erityisen varovaisesti ja lopputuloskin oli jo ehdottomasti parempi. Silti tälläkin kertaa värit lähtivät hieman liikkeelle liukuvärjäyksessä. Paljaalle silmälle tämä leviäminen ei kuitenkaan lopulta juurikaan näkynyt, eikä sitä näin jälkikäteen kuvassakaan ole pahemmin havaittavissa.



Halusin päästä kokeilemaan Express Dry'ta lopulta vielä siinä pahimmassa mahdollisessa testissä: Konadin mustalle leimatut leimat. Otin testiin rinnalle toisen päällyslakan vertailukohdaksi lakkaamalla joka toisen kynnen HK Girlilla ja joka toisen DaLella. Express Dry levitti harmikseni leimaukset todella herkästi, kuten kuvasti näkyy. Myös HK Girl levitti leimauksia hieman, mutta ei läheskään yhtä pahasti. Muilla väreillä leimatessa onnistuin käyttämään DaLea huomattavasti paremmalla menestyksellä.
 
Keskisormen ja pikkurillin kynnessä DaLen Express Dry

Plussat:
+ nopea kuivumisaika
+ hinta
+ ei kutista lakkauksia

Miinukset:
- ohut koostumus, joka leviää herkästi kynsinauhoille(varsinkin alussa tottumattomalla käyttäjällä)
- levittää koristelut melko herkästi

Valitettavasti Express Dry ei ainakaan omassa käytössäni osoittautunut parhaaksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi koristeluiden päälle. Tämä luultavasti toimisi paremmin harvemmin kynsiään koristelevan käytössä. Kuitenkin ohuen koostumuksensa ansiosta tykästyin lopulta itsekin sen käyttämiseen välikerrosten kuivattamisessa, sillä lakkauksista ei tule sen kanssa mahdottoman paksuja. Tällä hetkellä käytän sitä melkeinpä aina lakkapohjan kuivattamiseen ennen leimauksia tai muita koristeluja.

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus. Itse käytän Cesarsin pikakuivattajaa, mikä on kohtalaisen hyvä. Kuivuu tosi nopeasti, mutta meinaa kutistaa ja myös levittää, minkä vuoksi laitan usein ensin kerroksen jotain tavallista päällyslakkaa ennen pikakuivattajaa. Seuraavaksi varmaan koitan HK:ta kun niin moni on sitä kehunut. Et sattuis oleen siitäkin tehnyt tällaista arviointia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä en olekaan itse koskaan kokeillut, kyllähän näistä ainakin valikoimaa riittää. En ole tehnyt, ehkä voisin vaikka jossain vaiheessa yrittää tehdä. Kyllä se taitaa olla se oma suosikki tällä hetkellä..

      Poista
  2. gorgeous nail inspiration! love the pink ombre nails :)
    lets follow eachother! just let me know and I will follow back :)

    - www.angelaah91.blogspot.nl

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! I really only follow nail blogs but did check out yours too!

      Poista
  3. mä oon käyttänyt tätä DaLea vaan yksiväristen päällä, en kanssa tykkää tästä yhtään leimausten kanssa. En osta toista pulloa.. :D HK on mun juttu! Mä en saa sitä levittämään edes Konadin mustaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muut vielä sain jotenkin onnistumaan, mutta musta.. Harvoin käytän itse tuota Konadia, mut ajattelin sen ainakin olevaan se pahin testi :D

      Poista