maanantai 21. maaliskuuta 2016

Mint-al Precision & Picture Polishin kirkas leimasin

Nähtyäni Belegwenin kuvat Girly Bitsin Mint-al Precisionin, oli päätös sen tilaamisesta melko helppo tehdä. Lakka näytti kuvissa aivan ihanalta, mutta luonnossa pidin siitä vieläkin enemmän. Sävyltään Mint-al Precision on oikeastaan aivan täydellinen, huomattavasti tummempi kuin olisin monien kuvien perusteella odottanut. Omissa kuvissani tämän oikea sävy ei nyt kyllä käy ilmi, harmillisesti.

Kynsillä on Mint-al Precisionia kolme kerrosta, sillä kahden kerroksen jälkeen kynnellä oli vielä muutamia tummempia kohtia ja halusin siitä aivan tasaisen. Hieman huolellisemmalla levittäisellä ja lyhyemmillä kynsillä luulen kahden riittävän. Se oli kuitenkin helppo levittää ja kuivui nopeasti, joten kolmen kerrosta ei ollut mikään ongelma. Lakka tosin alkoi hieman paksuuntua, mitä pidempään sen kanssa työskenteli, mutta ei ongelmaksi asti. 


Halusin tämän kanssa testata hieman paremmin Picture Polishin Jelly stamperia ja ilokseni sain kuvat nousemaan leimasimeen käytännössä täydellisesti. Keskisormen kanssa jouduin hieman tappelemaan ja ottamaan uusiksi, minkä takia kuvassakin näkyy haaleana vanha leima alla. Jotain leimaamisen helppoudesta ehkä kertoo se, että tein sen niin sanotusti ihan vasemmalla kädellä samalla kun puhuin puhelimessa. Leimojen kohdistaminen oli ensimmäistä kertaa elämässäni todella helppoa ja leimat nousivat kokonaisina leimasimeen. Vaihdoin tälle leimauskerralle leimauslakaksi Rican Whiteoutin, liekö onnistuminen johtunut siitä. Whiteout oli jo lähdössä kirppispinoon, sillä en ollut sillä aiemmin saanut sillä mitään onnistumaan. Leimauslaattana on Über Chicin 6-02. Tässä se taas tuli nähtyä, että tuon leimaamisen kanssa erilaisten yhdistelmien kokeileminen on valttia.



Lakkaus oli kaikessa yksinkertaisuudessaan todella kiva, mutta kuvista tuli luokattoman huonoja. Onnistuminen PP:n leimasimen kanssa oli aivan huippujuttu ja luulenpa, että sitä tulee lähiaikoina käytettyä enemmänkin. Ensimmäisen viikon jälkeen olin käytännössä valmis luovuttamaan sen kanssa, mutta nyt on jo aika paljon parempi fiilis sen suhteen. Varmaan se vieläkin vaatii niitä kokeiluja, mutta on sillä näköjään mahdollista onnistuakin.

10 kommenttia:

  1. Kauniit kynnet :) PP:n leimasin on huippu, paras pitkiin aikoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yllättävän pitkään vaan katselin noita kirkkaita, mutta tuota PP:tä vaan en pystyny enää vastustamaan..

      Poista
  2. Voi miten kaunis tuo Mint-al Precision ja leimat sopii siihen tosi kivasti :)

    VastaaPoista
  3. Kiva että sait PP:n leimasimen ja Rican valkoisen toimimaan! Ja nyt kyllä alkoi toi minttulakka himottamaan... Tosi ihanat kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä positiivinen yllätys, onneks tajusin kokeilla! Lakka on kyllä taas niin miun näköinen ainakin, että pakko oli hankkia :)

      Poista
  4. Mulla ei PP tahdo nostaa ihan hennoimpia kuvioita ollenkaan, mutta ehkä se siitä kun saa vähän kilometrejä alle. Muuten kyllä tykkäsin siitä. Kiva muuten kun postasit myös niistä Essencen Jellyistä, oonkin miettinyt että kuinka ne sopisi värittelyihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että itselläkin on sen kanssa edessä vielä pitkä ja kivinen tie, mutta tää herätti jo lupauksia siitä, et sillä voi onnistua.. Varsinkin hennompien kuvioiden kansss luulen, et ne ongelmat on pahimmat.. Hyvä jos oli hyötyä!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo väri on IHANA, sellainen oikein kirkas turkoosi <3

      Poista