maanantai 11. huhtikuuta 2016

Lammikko?

Tämän kertaiset kynnet ovat jo hieman pidemmän ajan takaa ja olinkin jo melkein jättämässä nämä julkaisematta, mutta ihan hyvä saada lopulta todistusaineisto tämänkin tekniikan testaamisesti näkyville. Kynsillä tämä lakkaus oli lopultakin ihan ok, mutta se ei kuvista oikein välity. Jotenkin kuvien perusteella näistä jää itselleni hieman mitäänsanomaton olo.

Kävin näillä muistaakseni työhaastattelussa, ja edellisenä iltana mietin kuumeisesti, mikä olisi tarpeeksi neutraalia ja sopivaa kynsille laitettavaksi. Päädyin tekemään lakkauksen, joka tuskin pistäisi pahemmin silmään. 



Vaalea lakka on OPIn Theodora You, jota lakkasin pohjalle ensin yhden kerroksen. Hetken kuivumisen jälkeen leimasin sikinsokin kynsille ÜberChicin 6-03 -laatalta kukkakuvioita Color Aliken Kind of whitella. Leimojen päälle tuli jälleen kerros Theodora You'ta, joka oli kahden kerroksen jälkeen vielä hieman läpikuultava, mutta näissä se ei oikeastaan haitannut. Leimasin vielä viimeisenä lisää samoja kukkia kynsille ja jäin pohtimaan, vieläkö olisi ollut tarpeen lisätä Theodoraa kerros. Jätin kuitenkin valkoiset leimat päällimmäisiksi.


Näin tuli siis kokeiltua tätä pond manicure -tekniikkaa ensimmäisen kerran. Ehkä tässä olisi toiminut hieman erilainen kuvio lakkakerrosten välissä paremmin...

Tällä hetkellä kynsinauhoja vaivaa joku erikoinen juttu ja niistä kuoriutuu nahka melkoisen tehokkaasti monessa sormessa. Täytyy siis katsoa, miten kynsien lakkaamisen kanssa on lähipäivinä. Toivottavasti tilanne ei ainakaan pahenisi, muuten voi jäädä lakkaamiset tauolle hetkeksi.

14 kommenttia:

  1. Onpas ihanat! Mä aina ihastelen eniten, kun on tavallaan joku tosi yksinkertainen lakkaus "valjuilla" väreillä ja silti siitä tulee näyttävä ja upea lopputulos. Tämä tekniikka täytyy testata itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, toi oli kyllä aika jännä tekniikkana - ei mitenkään monimutkainen, mutta sillä saa aika erilaisia juttuja helposti aikaan.

      Poista
  2. Oho, enpä ole tällaisiin ennen törmännyt! Aika hauskat! Onkohan mulla yhtään noin valjua lakkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Instassa näitä on jotain näkynyt, mutta ei mitenkään paljon.. Oon nähny näitä toteutettavan esimerkiksi noilla vesivärilakoilla, jotka on sopivan läpikuultavia just tällaseen.

      Poista
  3. Hei onpas hauska tekniikka! Pitänee laittaa testiin itsekin, todella kiva lopputulos! :)

    VastaaPoista
  4. Onpa tosi nätit! Hienosti toimii tää OPIn lakka pond-lakkauksessa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Se oli tosi sopivan oloinen siihen, en tosin oo muita kokeillu.

      Poista